Vauvaperhetuki

Tohmajärven kunnan tuki vauvaperheille

Tohmajärven kunnan tuki vauvaperheille

Kunnassamme on käytössä perhe/lapsirahan maksamisesta tehdystä valtuustoaloitteesta syntynyt toimintamalli lapsiperheiden arjen tukemiseen. Tohmajärveläisen vauvan perhe on oikeutettu tilaamaan erikseen hyväksytyiltä yrityksiltä kunnan maksamaa palvelua kotiin 500 €:lla vuoden kuluessa vauvan syntymästä. 

Kotiin ostettava palvelu voi olla esimerkiksi lastenhoitoapua, ruuanlaittoa, siivousta tai vaikka piha-alueiden hoitoa. Kotiin ostettavaa palvelua ei ole haluttu liian tarkkaan rajata, jotta erilaisille perheille jää tosiasiallinen valinnanmahdollisuus siitä, millainen palvelu ketäkin parhaiten auttaa. Mahdollisimman monen yrittäjän toivotaan hakeutuvat yhteistyöyrityksiksi. Kunta hyväksyy maksettavakseen vain työn osuuden.

Tavoitteena on ollut löytää malli, joka hyödyttäisi mahdollisimman paljon vauvaperhettä juuri kyseisessä elämäntilanteessa. Tällainen kunnan maksama kotiin saatava palvelu on saajalleen verotonta.

Miten vauvaperhe saa edun käyttöönsä

Kun Tohmajärvelle syntyy vauva, kunta saa tiedon siitä väestötietojärjestelmästä. Vanhempien ei itse tarvitse hakea etua, vaan kunta lähettää perheelle kirjeen, jossa tästä edusta kerrotaan. Kirjeessä on toimintaohjeet palveluiden käyttöön. Vauvaperhetuen käytön edellytyksenä on, että perhe on kirjoilla Tohmajärvellä. Kirjeet lähetetään kuukausittain syntyvien vauvojen tietojen päivityttyä väestötietojärjestelmään.

Perhe tilaa haluamansa palvelut itse saamiensa ohjeiden mukaan hyväksytyiltä palveluntuottajilta ja palveluntuottaja laskuttaa tuottamistaan palveluista kuntaa. 

Lista palveluntuottajista

Miten yrittäjä hakeutuu palveluntuottajaksi

Onko yritykselläsi tai yhdistykselläsi tarjottavana palveluja, joista voisi olla apua lapsiperheen arjessa? Tai voisitko ajatella ottavasi jotain sellaista palveluvalikoimaasi? Toivomme mahdollisimman monenlaista palvelua tulevan tarjolle tähän palvelumalliin. Asiaa on lupa katsoa avarakatseisesti – niin tarjottavien palvelujen suhteen kuin toimijoiden suhteen. Palveluntuottajan ei tarvitse olla yritys, se voi olla esimerkiksi yhdistys tms. yhteisö. Yrittäjän/yhteisön on kuuluttava ennakkoperintärekisteriin ja hänen on hoidettava eläketurvansa itse (YEL).

Palveluntuottajaksi hakeudutaan vastaamalla oheisesta linkistä avautuvaan kyselyyn.

Hakemus palveluntuottajaksi

Kunnasta saat vahvistuksen, tulitko hyväksytyksi palveluntuottajaksi. Teemme asiasta sopimuksen ja saat tarvittavat toimintaohjeet palveluntuottajana toimimiseen.

Haku palveluntuottajaksi on jatkuva eli voit hakeutua mukaan milloin vaan.

Uutiset

angle-left Yhdistysilta verkkovälitteisesti 18.1.2022 klo 18

Yhdistysilta verkkovälitteisesti 18.1.2022 klo 18

Toteutamme tulevan yhdistysillan verkkovälitteisesti vallitsevan koronatilanteen vuoksi. Linkki lähetetään sähköpostitse yhdistysten yhteyshenkilölle. Mikäli yhdistyksenne yhteyshenkilö on vaihtunut tai et ole saanut Teams-linkkiä, päivitäthän yhdistyksen tiedot / olethan yhteydessä lähettämällä sähköpostia osoitteeseen: anne.hyttinen@tohmajarvi.fi

 

Illan alustava ohjelma:

Klo 18:00 Yleistä yhdistysasiaa

  • Tuleva yhdistysavustushaku ja hakuohjeet
  • Kumppanuussopimukset
  • Tapahtumat

Kehittämispäällikkö Anne-Maarit Hyttinen

Klo 19:00 Monipaikkaisuuden mahdollisuudet Tohmajärvellä

  • Mitä monipaikkaisuus tarkoittaa?
  • Yhteinen työskentely ja keskustelu
    • Monipaikkaisuuden mahdollisuudet
    • Monipaikkaisuus yhdistystoiminnassa

 

Asiantuntijoina:

Kati Pitkänen, erikoistutkija, Suomen ympäristökeskus Syke

Mari Kattilakoski, projektitutkija, Itä-Suomen yliopisto

Hanna Kääriäinen, järjestökehittäjä, Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys

 

Lämpimästi tervetuloa!

Yhteystiedot

PTV-sisältö