Vauvaperhetuki

Tohmajärven kunnan tuki vauvaperheille

Tohmajärven kunnan tuki vauvaperheille

Kunnassamme on käytössä perhe/lapsirahan maksamisesta tehdystä valtuustoaloitteesta syntynyt toimintamalli lapsiperheiden arjen tukemiseen. Tohmajärveläisen vauvan perhe on oikeutettu tilaamaan erikseen hyväksytyiltä yrityksiltä kunnan maksamaa palvelua kotiin 500 €:lla vuoden kuluessa vauvan syntymästä. 

Kotiin ostettava palvelu voi olla esimerkiksi lastenhoitoapua, ruuanlaittoa, siivousta tai vaikka piha-alueiden hoitoa. Kotiin ostettavaa palvelua ei ole haluttu liian tarkkaan rajata, jotta erilaisille perheille jää tosiasiallinen valinnanmahdollisuus siitä, millainen palvelu ketäkin parhaiten auttaa. Mahdollisimman monen yrittäjän toivotaan hakeutuvat yhteistyöyrityksiksi. Kunta hyväksyy maksettavakseen vain työn osuuden.

Tavoitteena on ollut löytää malli, joka hyödyttäisi mahdollisimman paljon vauvaperhettä juuri kyseisessä elämäntilanteessa. Tällainen kunnan maksama kotiin saatava palvelu on saajalleen verotonta.

Miten vauvaperhe saa edun käyttöönsä

Kun Tohmajärvelle syntyy vauva, kunta saa tiedon siitä väestötietojärjestelmästä. Vanhempien ei itse tarvitse hakea etua, vaan kunta lähettää perheelle kirjeen, jossa tästä edusta kerrotaan. Kirjeessä on toimintaohjeet palveluiden käyttöön. Vauvaperhetuen käytön edellytyksenä on, että perhe on kirjoilla Tohmajärvellä. Kirjeet lähetetään kuukausittain syntyvien vauvojen tietojen päivityttyä väestötietojärjestelmään.

Perhe tilaa haluamansa palvelut itse saamiensa ohjeiden mukaan hyväksytyiltä palveluntuottajilta ja palveluntuottaja laskuttaa tuottamistaan palveluista kuntaa. 

Lista palveluntuottajista

Miten yrittäjä hakeutuu palveluntuottajaksi

Onko yritykselläsi tai yhdistykselläsi tarjottavana palveluja, joista voisi olla apua lapsiperheen arjessa? Tai voisitko ajatella ottavasi jotain sellaista palveluvalikoimaasi? Toivomme mahdollisimman monenlaista palvelua tulevan tarjolle tähän palvelumalliin. Asiaa on lupa katsoa avarakatseisesti – niin tarjottavien palvelujen suhteen kuin toimijoiden suhteen. Palveluntuottajan ei tarvitse olla yritys, se voi olla esimerkiksi yhdistys tms. yhteisö. Yrittäjän/yhteisön on kuuluttava ennakkoperintärekisteriin ja hänen on hoidettava eläketurvansa itse (YEL).

Palveluntuottajaksi hakeudutaan vastaamalla oheisesta linkistä avautuvaan kyselyyn.

Hakemus palveluntuottajaksi

Kunnasta saat vahvistuksen, tulitko hyväksytyksi palveluntuottajaksi. Teemme asiasta sopimuksen ja saat tarvittavat toimintaohjeet palveluntuottajana toimimiseen.

Haku palveluntuottajaksi on jatkuva eli voit hakeutua mukaan milloin vaan.

Uutiset

angle-left YHDISTYKSET HUOMIO! Ympäristön siistimisavustusten haku 2022

YHDISTYKSET HUOMIO! Ympäristön siistimisavustusten haku 2022

YMPÄRISTÖN SIISTIMISAVUSTUSTEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 2022


Kunnanvaltuusto on myöntänyt ko. tarkoitukseen 10 000 € määrärahan vuodelle 2022


1. Avustusta voidaan myöntää rakennustarkastajan hyväksymän kunnan alueella olevan yleishyödyllisen ympäristökohteen siistimiseen 50 % hyväksyttävistä kustannuksista, kuitenkin enintään 2 500 €.

  • Avustus on tarkoitettu ympäristön siistimis- ja maisemanhoitotöihin kuten puisto- ja viheralueiden raivaukseen, maisemaa rumentavien rakennusten purkamiseen sekä haitalliseksi säädettyjen vieraslajien torjuntaan.
  • Rahoituksella avustetaan maisemaa rumentavien rakennusten ja rakennelmien osalta vain purkutyötä ja siihen liittyviä kustannuksia.
  • Rakennustarkastaja ratkaisee kohteen avustuskelpoisuuden harkintansa mukaisesti.


2. Avustukset jaetaan kunnanvaltuuston 13.12.2021 hyväksymän talousarvion puitteissa. Jos hyväksyttäviä kohteita on enemmän kuin talousarviossa oleva avustuksen kokonaismäärä, maksimiavustussummaa/ kohde pienennetään tarpeen mukaan.


3. Hakijan/työnsuorittajan tulee olla rekisteröity yhdistys, jolle avustus maksetaan tehtyä työsuoritusta vastaan.

  • Hankkeelle tulee nimetä vastuuhenkilö.
  • Työsuorituksesta tulee olla talkootyötä vähintään 50 %. Loppuosa voi olla maksusuorituksia ulkopuolisille ja/tai talkootyötä.
  • Talkootyön laskennallinen arvo on:
    • henkilötyö 15 € / h
    • sahakorvaus 4 € / h (+ sahaaja henkilötyönä)
    • konetyö 45 € / h (+ kuljettaja henkilötyönä)
  • Talkootyöstä tulee pitää päivittäistä talkootyökirjanpitoa tehdyistä töistä. Samoin ulkopuolisille maksetuista työsuorituksista tai rahana maksetuista kuluista (esim. kaatopaikkamaksut).
4. Avustusta on haettava viimeistään 31.8.2022 ympäristölautakunnalle osoitetulla hakemuksella. Hakemuslomakkeita saa teknisestä toimistosta tai tästä linkistä.


5. Hyväksyttyjen hankkeiden työaika on 31.10.2022 saakka.

  • Kunnan edustaja (rakennustarkastaja) tarkastaa työsuorituksen paikan päällä sekä hyväksyy talkootyöt työn valmistuttua ja mahdolliset maksusuoritukset ulkopuolisille (kuitit esitettävä).


6. Kunta maksaa avustuksen hyväksytystä työsuorituksesta ja syntyneistä kustannuksista viimeistään joulukuun 2022 loppuun mennessä.

 

Yhteystiedot

PTV-sisältö