Vauvaperhetuki

Tohmajärven kunnan tuki vauvaperheille

Tohmajärven kunnan tuki vauvaperheille

 

Kunnassamme on käytössä perhe/lapsirahan maksamisesta tehdystä valtuustoaloitteesta syntynyt toimintamalli lapsiperheiden arjen tukemiseen. Tohmajärveläisen vauvan perhe on oikeutettu tilaamaan erikseen hyväksytyiltä yrityksiltä kunnan maksamaa palvelua kotiin 500 €:lla (alv 0 %) vuoden kuluessa vauvan syntymästä. 

Vauvaperhetuki adoptioperheille myönnetään vuoden sisällä adoptiosta, jolloin se on sama kuin perheeseen syntyvillekin lapsille. Ikäraja adoptiolapsille on 7 vuotta.

Kotiin ostettava palvelu voi olla esimerkiksi lastenhoitoapua, ruuanlaittoa, siivousta tai vaikka piha-alueiden hoitoa. Kotiin ostettavaa palvelua ei ole haluttu liian tarkkaan rajata, jotta erilaisille perheille jää tosiasiallinen valinnanmahdollisuus siitä, millainen palvelu ketäkin parhaiten auttaa. Mahdollisimman monen yrittäjän toivotaan hakeutuvat yhteistyöyrityksiksi. Kunta hyväksyy maksettavakseen vain työn osuuden.

Tavoitteena on ollut löytää malli, joka hyödyttäisi mahdollisimman paljon vauvaperhettä juuri kyseisessä elämäntilanteessa. Tällainen kunnan maksama kotiin saatava palvelu on saajalleen verotonta.

Miten vauvaperhe saa edun käyttöönsä?

Kun Tohmajärvelle syntyy vauva, kunta saa tiedon siitä väestötietojärjestelmästä. Vanhempien ei itse tarvitse hakea etua, vaan kunta lähettää perheelle kirjeen, jossa tästä edusta kerrotaan. Kirjeessä on toimintaohjeet palveluiden käyttöön. Vauvaperhetuen käytön edellytyksenä on, että perhe on kirjoilla Tohmajärvellä. Kirjeet lähetetään kuukausittain syntyvien vauvojen tietojen päivityttyä väestötietojärjestelmään.

Perhe tilaa haluamansa palvelut itse saamiensa ohjeiden mukaan hyväksytyiltä palveluntuottajilta ja palveluntuottaja laskuttaa tuottamistaan palveluista kuntaa. 

Lista palveluntuottajista

Miten yrittäjä hakeutuu palveluntuottajaksi?

Onko yritykselläsi tai yhdistykselläsi tarjottavana palveluja, joista voisi olla apua lapsiperheen arjessa? Tai voisitko ajatella ottavasi jotain sellaista palveluvalikoimaasi? Toivomme mahdollisimman monenlaista palvelua tulevan tarjolle tähän palvelumalliin. Asiaa on lupa katsoa avarakatseisesti – niin tarjottavien palvelujen suhteen kuin toimijoiden suhteen. Palveluntuottajan ei tarvitse olla yritys, se voi olla esimerkiksi yhdistys tms. yhteisö. Yrittäjän/yhteisön on kuuluttava ennakkoperintärekisteriin ja hänen on hoidettava eläketurvansa itse (YEL).

Palveluntuottajaksi hakeudutaan vastaamalla oheisesta linkistä avautuvaan kyselyyn.

Hakemus palveluntuottajaksi

Kunnasta saat vahvistuksen, tulitko hyväksytyksi palveluntuottajaksi. Teemme asiasta sopimuksen ja saat tarvittavat toimintaohjeet palveluntuottajana toimimiseen.

Haku palveluntuottajaksi on jatkuva eli voit hakeutua mukaan milloin vain.

Uutiset

angle-left Voimaa vanhuuteen -ohjelma alkaa!

Voimaa vanhuuteen -ohjelma alkaa!

Kainuu ja Pohjois-Karjala panostavat ikäihmisten terveysliikuntaan – Voimaa vanhuuteen -ohjelma alkaa

Kainuun ja Pohjois-Karjalan hyvinvointialueilla käynnistyy vuoden 2025 alussa Ikäinstituutin koordinoima, kolmivuotinen Voimaa vanhuuteen -ohjelma. Ohjelma edistää ikäihmisten liikkumiskykyä, osallisuutta ja itsenäistä selviytymistä terveysliikunnan avulla.

Voimaa vanhuuteen -ohjelma on Ikäinstituutin kehittämä terveysliikuntaohjelma, jonka tavoitteena on kehittää ja jalkauttaa hyviä käytäntöjä iäkkäiden liikuntaneuvonnasta, ryhmäliikunnasta ja ulkoilusta.

Ohjelma toteutetaan yhteistyössä kuntien, järjestöjen sekä hyvinvointialueiden kanssa. Työn keskiössä on rakentaa sujuva palvelupolku eri toimijoiden välille sekä yhtenäistää liikuntatoimintaa alueella.

"On hienoa nähdä, että tutkitusti tuloksellinen Voimaa vanhuuteen -toiminta laajenee uusille alueille," sanoo Ikäinstituutin toiminnanjohtaja Katja Borodulin. ”Odotamme innolla yhteistyötä Kainuun ja Pohjois-Karjalan hyvinvointialueiden kanssa iäkkäiden terveysliikunnan ja liikkumismahdollisuuksien edistämiseksi.”

Seuraavien kolmen vuoden aikana Ikäinstituutti tarjoaa Kainuun ja Pohjois-Karjalan hyvinvointialueille muun muassa koulutuksia, kuntakohtaista ohjausta, webinaareja ja verkostotapaamisia sekä materiaaleja.

Tavoitteena on löytää terveytensä kannalta liian vähän liikkuvat iäkkäät ja lisätä heille tarkoitettua voima- ja tasapainosisältöistä ryhmäliikuntaa, liikuntaneuvontaa, ulkoilua ja vertaisohjattua toimintaa.

”Voimaa vanhuuteen -ohjelma vahvistaa alueellista yhteistyötä, jonka avulla tuemme ikääntyvien kainuulaisten toimintakykyä yhdessä kuntien ja järjestöjen kanssa. Liikunnalla on keskeinen merkitys hyvinvoinnissa, ja siinä pienetkin teot ovat tärkeitä,” korostaa ikäihmisten palveluiden toimialuejohtaja Kaisa-Mari Käyhkö Kainuun hyvinvointialueelta.

”Olemme iloisia, että Pohjois-Karjalan ikääntyvä maakunta pääsi mukaan tähän ohjelmaan. Yhdessä kuntien ja järjestöjen kanssa pystymme lisäämään alueen ikääntyneiden aktiivista liikkumista, jakamaan tietoa terveellisistä elintavoista sekä edistämään kaatumisen ehkäisyä”, sanoo ikäalueen palvelujohtaja Hannele Komu Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta Siun Sotesta.

Voimaa vanhuuteen -ohjelma edistää kotona asuvien, toimintakyvyltään jossain määrin heikentyneiden ikäihmisten (75+) yhdenvertaisia liikkumismahdollisuuksia, itsenäistä suoriutumista ja osallistumista ottamalla käyttöön hyviä toimintatapoja liikuntaneuvonnasta, ryhmäliikunnasta ja ulkoilusta. Hyvien toimintatapojen käyttöönotto toteutetaan yhteistyössä järjestöjen, julkisen sektorin ja ikäihmisten kanssa. Ohjelmassa on tähän mennessä ollut mukana jo 135 kuntaa eri puolilla Suomea.

Lue lisää ohjelman verkkosivuilta.

Lisätietoja

johtava asiantuntija Saila Hänninen, Ikäinstituutti

saila.hanninen@ikainstituutti.fi, puh. 040 582 9892 

Ikäihmisten palveluiden toimialuejohtaja Kaisa-Mari Käyhkö, Kainuun hyvinvointialue

kaisa-mari.kayhko@kainuu.fi, puh. 040 624 0668

Ikäalueen palvelujohtaja Hannele Komu, Siun sote

hannele.komu@siunsote.fi, puh. 013 3306692

Vt. hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen päällikkö Leena Suhonen, Siun sote

leena.suhonen@siunsote.fi, puh. 013 3304295

PTV-sisältö