Vauvaperhetuki

Tohmajärven kunnan tuki vauvaperheille

Tohmajärven kunnan tuki vauvaperheille

Kunnassamme on käytössä perhe/lapsirahan maksamisesta tehdystä valtuustoaloitteesta syntynyt toimintamalli lapsiperheiden arjen tukemiseen. Tohmajärveläisen vauvan perhe on oikeutettu tilaamaan erikseen hyväksytyiltä yrityksiltä kunnan maksamaa palvelua kotiin 500 €:lla vuoden kuluessa vauvan syntymästä. 

Kotiin ostettava palvelu voi olla esimerkiksi lastenhoitoapua, ruuanlaittoa, siivousta tai vaikka piha-alueiden hoitoa. Kotiin ostettavaa palvelua ei ole haluttu liian tarkkaan rajata, jotta erilaisille perheille jää tosiasiallinen valinnanmahdollisuus siitä, millainen palvelu ketäkin parhaiten auttaa. Mahdollisimman monen yrittäjän toivotaan hakeutuvat yhteistyöyrityksiksi. Kunta hyväksyy maksettavakseen vain työn osuuden.

Tavoitteena on ollut löytää malli, joka hyödyttäisi mahdollisimman paljon vauvaperhettä juuri kyseisessä elämäntilanteessa. Tällainen kunnan maksama kotiin saatava palvelu on saajalleen verotonta.

Miten vauvaperhe saa edun käyttöönsä

Kun Tohmajärvelle syntyy vauva, kunta saa tiedon siitä väestötietojärjestelmästä. Vanhempien ei itse tarvitse hakea etua, vaan kunta lähettää perheelle kirjeen, jossa tästä edusta kerrotaan. Kirjeessä on toimintaohjeet palveluiden käyttöön. Vauvaperhetuen käytön edellytyksenä on, että perhe on kirjoilla Tohmajärvellä. Kirjeet lähetetään kuukausittain syntyvien vauvojen tietojen päivityttyä väestötietojärjestelmään.

Perhe tilaa haluamansa palvelut itse saamiensa ohjeiden mukaan hyväksytyiltä palveluntuottajilta ja palveluntuottaja laskuttaa tuottamistaan palveluista kuntaa. 

Lista palveluntuottajista

Miten yrittäjä hakeutuu palveluntuottajaksi

Onko yritykselläsi tai yhdistykselläsi tarjottavana palveluja, joista voisi olla apua lapsiperheen arjessa? Tai voisitko ajatella ottavasi jotain sellaista palveluvalikoimaasi? Toivomme mahdollisimman monenlaista palvelua tulevan tarjolle tähän palvelumalliin. Asiaa on lupa katsoa avarakatseisesti – niin tarjottavien palvelujen suhteen kuin toimijoiden suhteen. Palveluntuottajan ei tarvitse olla yritys, se voi olla esimerkiksi yhdistys tms. yhteisö. Yrittäjän/yhteisön on kuuluttava ennakkoperintärekisteriin ja hänen on hoidettava eläketurvansa itse (YEL).

Palveluntuottajaksi hakeudutaan vastaamalla oheisesta linkistä avautuvaan kyselyyn.

Hakemus palveluntuottajaksi

Kunnasta saat vahvistuksen, tulitko hyväksytyksi palveluntuottajaksi. Teemme asiasta sopimuksen ja saat tarvittavat toimintaohjeet palveluntuottajana toimimiseen.

Haku palveluntuottajaksi on jatkuva eli voit hakeutua mukaan milloin vaan.

Uutiset

angle-left Työllisyyden pop up toteutetaan etäyhteyksin

Työllisyyden pop up toteutetaan etäyhteyksin

Ilmoitus

Jos olet jäänyt tai jäämässä työttömäksi, ota yhteyttä.

Soita, laita viesti, ota yhteyttä whatsapilla tai mesengerillä!

 

Pop-up on tarkoitettu äskettäin työttömiksi jääneille tai sellaisille, joilla työ on loppumassa lähiaikoina.

– Ota yhteyttä, jos sinulla ei ole tiedossa työ- tai opiskelupaikkaa tai tulevaisuuden suunnitelmat työn osalta ovat muuten epäselviä, kehottavat ToKi-hankkeen Kirsi Miettinen, Hannele Kosonen ja Katri Päivinen.

– Sen lisäksi, että etsit itse työtä, voit saada meiltä apua työn löytymiseen. Mitä tarvitset työpaikan saamiseksi?, kysyy Päivi Kipinoinen.

- Autamme hakemaan työ- tai opiskelupaikkaa. Suunnittelemme yhdessä myös lisäkoulutusta, jos sellaista mahdollisesti tarvitset. Kerromme myös avoimista työpaikoista sekä opiskelumahdollisuuksista.

- Otamme myös facebookin entistä paremmin käyttöön työn ja tekijöiden kohtaamiseksi, sillä avasimme Työtä ja tekijöitä Keski-Karjalassa -ryhmäsivuston, jonne voi jokainen työntekijöitä tai työtä etsivä liittyä.

Kokoamme sivulle seudun avoimet työpaikat, mutta sivulla voivat myös työtä hakevat kertoa omasta osaamisestaan ja työpaikkatoiveistaan.

Pop-upin järjestävät yhdessä KETIn Koulutustehtaasta kasvua -hanke sekä Kiteen ja Tohmajärven yhteinen työllisyyshanke ToKi.

 

Ota yhteyttä:

Päivi Kipinoinen fb Päivi Kipinoinen (Työ - Business)

040 770 4938 paivi.kipinoinen@keti.fi

 

Kirsi Miettinen fb Toki Kirsi

040 105 0004 kirsi.miettinen@kitee.fi

Yhteystiedot

PTV-sisältö