Vauvaperhetuki

Tohmajärven kunnan tuki vauvaperheille

Tohmajärven kunnan tuki vauvaperheille

Kunnassamme on hyväksytty perhe/lapsirahan maksamisesta tehdystä valtuustoaloitteesta syntynyt toimintamalli lapsiperheiden arjen tukemiseen. 1.1.2021 alkaen tohmajärveläisen vauvan perhe on oikeutettu tilaamaan erikseen hyväksytyiltä yrityksiltä kunnan maksamaa palvelua kotiin 500 €:lla vuoden kuluessa vauvan syntymästä. Etuus koskee myös vuonna 2020 lapsen saaneita perheitä ja he voivat hankkia palveluita vuoden 2021 loppuun saakka.

Kotiin ostettava palvelu voi olla esimerkiksi lastenhoitoapua, ruuanlaittoa, siivousta tai vaikka piha-alueiden hoitoa. Kotiin ostettavaa palvelua ei ole haluttu liian tarkkaan rajata, jotta erilaisille perheille jää tosiasiallinen valinnanmahdollisuus siitä, millainen palvelu ketäkin parhaiten auttaa. Mahdollisimman monen yrittäjän toivotaan hakeutuvat yhteistyöyrityksiksi. Kunta hyväksyy maksettavakseen vain työn osuuden.

Tavoitteena on ollut löytää malli, joka hyödyttäisi mahdollisimman paljon vauvaperhettä juuri kyseisessä elämäntilanteessa. Tällainen kunnan maksama kotiin saatava palvelu on saajalleen verotonta.

Miten vauvaperhe saa edun käyttöönsä

Kun Tohmajärvelle syntyy vauva, kunta saa tiedon siitä väestötietojärjestelmästä. Vanhempien ei itse tarvitse hakea etua, vaan kunta lähettää perheelle kirjeen, jossa tästä edusta kerrotaan. Kirjeessä on toimintaohjeet palveluiden käyttöön.

Vuonna 2020 syntyneiden vauvojen perheille kirjeet lähtevät 2021 alussa, heti kun palvelumalli saadaan käyttöön. Vuoden 2021 alusta alkaen kirjeet lähetetään kuukausittain syntyvien vauvojen tietojen päivityttyä väestötietojärjestelmään.

Perhe tilaa haluamansa palvelut itse saamiensa ohjeiden mukaan hyväksytyiltä palveluntuottajilta ja palveluntuottaja laskuttaa tuottamistaan palveluista kuntaa.

Miten yrittäjä hakeutuu palveluntuottajaksi

Onko yritykselläsi tai yhdistykselläsi tarjottavana palveluja, joista voisi olla apua lapsiperheen arjessa? Tai voisitko ajatella ottavasi jotain sellaista palveluvalikoimaasi? Toivomme mahdollisimman monenlaista palvelua tulevan tarjolle tähän palvelumalliin. Asiaa on lupa katsoa avarakatseisesti – niin tarjottavien palvelujen suhteen kuin toimijoiden suhteen. Palveluntuottajan ei tarvitse olla yritys, se voi olla esimerkiksi yhdistys tms. yhteisö. Yrittäjän/yhteisön on kuuluttava ennakkoperintärekisteriin ja hänen on hoidettava eläketurvansa itse (YEL).

Palveluntuottajaksi hakeudutaan vastaamalla oheisesta linkistä avautuvaan kyselyyn.

Hakemus palveluntuottajaksi

Kunnasta saat vahvistuksen, tulitko hyväksytyksi palveluntuottajaksi. Teemme asiasta sopimuksen ja saat tarvittavat toimintaohjeet palveluntuottajana toimimiseen.

Haku palveluntuottajaksi on jatkuva eli voit hakeutua mukaan milloin vaan.

Uutiset

angle-left Kunnanjohtaja kommentoi uutisointia uuden sivistyskeskuksen rakennuttamisesta

Kunnanjohtaja kommentoi uutisointia uuden sivistyskeskuksen rakennuttamisesta

Sanomalehti Karjalainen on uutisoinut näyttävästi ja kärjekkäästi, että Tohmajärven sivistyskeskuksen työmaalla olisi isoja ongelmia.

Tänään on kaikilla kiinnostuneilla tilaisuus tulla katsomaan ja kysymään, mikä on rakennuksen tilanne. Työmaalla on avoimet ovet klo 16.30-18.30. Kunnan virka- ja luottamusjohtoa paikalla.

Joka tapauksessa uutisointi on sellaista julkisuutta, jota emme olisi toivoneet. Pahimmillaan monelle lukijalle syntyy mielikuva kaikkien osapuolten laiminlyönneistä, peruuttamattomista rakennusvirheistä ja riskirakennuksesta. Uuden sivistyskeskuksen piti olla tällaisen mukavan ja viihtyisän maaseutukunnan uusi vahva vetovoimatekijä ja myönteinen tulevaisuusinvestointi. Niin uskomme asian olevan edelleenkin, vaikka maakuntalehti lyö suhteettoman synkän leiman kunnalle ja kuntalaisille tärkeään hankkeeseen.

Jos jutun lukee ajatukselle, huomaa, että kunta on rakennuttajana tehnyt valvontaa huolellisesti ja puuttunut epäkohtiin ajallaan. Rakentaja puolestaan on reagoinut ja korjaa mahdolliset virheet ja puutteet. Lopputuloksena on terve ja käyttäjille turvallinen rakennus, joka tulee palvelemaan tohmajärveläisiä ainakin seuraavat 100 vuotta.

Olli Riikonen, kunnanjohtaja

PTV-sisältö