Vauvaperhetuki

Tohmajärven kunnan tuki vauvaperheille

Tohmajärven kunnan tuki vauvaperheille

 

Kunnassamme on käytössä perhe/lapsirahan maksamisesta tehdystä valtuustoaloitteesta syntynyt toimintamalli lapsiperheiden arjen tukemiseen. Tohmajärveläisen vauvan perhe on oikeutettu tilaamaan erikseen hyväksytyiltä yrityksiltä kunnan maksamaa palvelua kotiin 500 €:lla (alv 0 %) vuoden kuluessa vauvan syntymästä. 

Vauvaperhetuki adoptioperheille myönnetään vuoden sisällä adoptiosta, jolloin se on sama kuin perheeseen syntyvillekin lapsille. Ikäraja adoptiolapsille on 7 vuotta.

Kotiin ostettava palvelu voi olla esimerkiksi lastenhoitoapua, ruuanlaittoa, siivousta tai vaikka piha-alueiden hoitoa. Kotiin ostettavaa palvelua ei ole haluttu liian tarkkaan rajata, jotta erilaisille perheille jää tosiasiallinen valinnanmahdollisuus siitä, millainen palvelu ketäkin parhaiten auttaa. Mahdollisimman monen yrittäjän toivotaan hakeutuvat yhteistyöyrityksiksi. Kunta hyväksyy maksettavakseen vain työn osuuden.

Tavoitteena on ollut löytää malli, joka hyödyttäisi mahdollisimman paljon vauvaperhettä juuri kyseisessä elämäntilanteessa. Tällainen kunnan maksama kotiin saatava palvelu on saajalleen verotonta.

Miten vauvaperhe saa edun käyttöönsä?

Kun Tohmajärvelle syntyy vauva, kunta saa tiedon siitä väestötietojärjestelmästä. Vanhempien ei itse tarvitse hakea etua, vaan kunta lähettää perheelle kirjeen, jossa tästä edusta kerrotaan. Kirjeessä on toimintaohjeet palveluiden käyttöön. Vauvaperhetuen käytön edellytyksenä on, että perhe on kirjoilla Tohmajärvellä. Kirjeet lähetetään kuukausittain syntyvien vauvojen tietojen päivityttyä väestötietojärjestelmään.

Perhe tilaa haluamansa palvelut itse saamiensa ohjeiden mukaan hyväksytyiltä palveluntuottajilta ja palveluntuottaja laskuttaa tuottamistaan palveluista kuntaa. 

Lista palveluntuottajista

Miten yrittäjä hakeutuu palveluntuottajaksi?

Onko yritykselläsi tai yhdistykselläsi tarjottavana palveluja, joista voisi olla apua lapsiperheen arjessa? Tai voisitko ajatella ottavasi jotain sellaista palveluvalikoimaasi? Toivomme mahdollisimman monenlaista palvelua tulevan tarjolle tähän palvelumalliin. Asiaa on lupa katsoa avarakatseisesti – niin tarjottavien palvelujen suhteen kuin toimijoiden suhteen. Palveluntuottajan ei tarvitse olla yritys, se voi olla esimerkiksi yhdistys tms. yhteisö. Yrittäjän/yhteisön on kuuluttava ennakkoperintärekisteriin ja hänen on hoidettava eläketurvansa itse (YEL).

Palveluntuottajaksi hakeudutaan vastaamalla oheisesta linkistä avautuvaan kyselyyn.

Hakemus palveluntuottajaksi

Kunnasta saat vahvistuksen, tulitko hyväksytyksi palveluntuottajaksi. Teemme asiasta sopimuksen ja saat tarvittavat toimintaohjeet palveluntuottajana toimimiseen.

Haku palveluntuottajaksi on jatkuva eli voit hakeutua mukaan milloin vain.

Uutiset

angle-left Haku taiteilijaresidenssiin

Tule taiteilijaresidenssiin Tohmajärvelle!

HAKU TOHMAJÄRVEN TAITEILIJARESIDENSSIIN KESÄKAUDELLE 2026 ON AVOINNA 1.-31.10.2025!

Tohmajärven kulttuuripalvelut hakee taiteilijoita työskentelemään Opistotalo Kipinän taiteilijaresidenssiin kesäkaudelle 2026.

Tarvitsetko rauhallista harjoittelu- ja sävellystilaa, kylpyä suomen kielen kehdossa Maiju Lassilan jalanjäljillä tai työtiloja teostesi valmistamiseen? Kesäresidenssin lisäksi taiteilijoilla on mahdollisuus vuokrata myös Tohmajärven museoalueelta Kammari-asuntoa ympäri vuoden pidempiaikaiseen työskentelyyn. Katso lisää alempaa!


OPISTOTALO KIPINÄN KESÄRESIDENSSI
Opistotalo Kipinä on vanha Kemien kansakoulu, joka on talvisin Tohmajärven kansalaisopiston ja Keski-Karjalan musiikkiopiston käytössä. Se sijaitsee Tohmajärven kunnan keskustassa osoitteessa Kirkkotie 16, 82600 Tohmajärvi. Taiteilijoilla on käytössään oma makuuhuone, työskentelytila sekä jaettu kylpyhuone ja keittiö. Talossa on myös piano, keramiikkauuni ja kangaspuut. Tilat on äänieristetty. Asuminen residenssissä on taiteilijalle maksutonta. Vastineeksi residenssiajasta voit jättää jonkinlaisen jäljen Tohmajärvelle: järjestää työpajan, taiteilijatapaamisen tai -esittelyn, esiintymisen tai lahjoittaa vaikkapa teoksen. Voit hakea työskentelyaikaa kesäkuulle (1.-30.6.) ja heinäkuulle 2026 (1.-31.7.). Voit myös hakea koko kesäkaudelle 1.6.-31.7.2026. Kesäresidenssiin valitaan työskentelemään kaksi eri alojen taiteilijaa / taiteilijaryhmää yhtä aikaa. Yhteensä talossa työskentelee kesän aikana neljä taiteilijaa. Mikäli haet taiteilijaryhmänä / pariskuntana / työparina, mainitse hakemuksessasi, haetteko kahta vai yhtä paikkaa. Mainitse myös, toivotteko käyttöönne koko rakennusta vai onko mahdollista ottaa vastaan yksi residenssipaikka, jolloin käytössänne on yksi asuinhuone ja työtila.


HAKUOHJEET
Lähetä hakemuksesi yhtenä PDF-tiedostona 31.10.2025 mennessä sähköpostilla osoitteeseen tohmajarvenresidenssi@gmail.com. Sisällytä PDF-hakemukseesi cv, teoskuvia tai työnäytteitä sekä työsuunnitelmasi residenssiajalle. Lisää mukaan myös ajantasaiset yhteystietosi (sähköposti, puhelinnumero ja osoite). Valinnoista ilmoitetaan joulukuussa 2025.


TIETOA RESIDENSSISTÄ
Lisätietoa ja kuvia residenssistä löydät sivulta www.tohmajarvi.fi/taiteilijaresidenssi sekä www.fairenetwork.com/residenssit. Yhteydenotot: tohmajarvenresidenssi@gmail.com.


LISÄTIETOA TOHMAJÄRVESTÄ

www.tohmajarvi.fi/taiteilijaresidenssi
https://visittohmajarvi.fi
www.tohmajarviseura.fi


TOHMAJÄRVEN KAMMARI - YMPÄRIVUOTINEN RESIDENSSI
Tohmajärven Kammari on osa museoaluetta, Nymanin talon päätyhuoneisto. Se sijaitsee Tohmajärven kunnan keskustassa osoitteessa Kirkkotie 14, 82600 Tohmajärvi. Taiteilijalla on käytössään kaksikerroksisen puutalon koko huoneisto. Alakerrassa on keittiö, olohuone sekä wc ja suihku. Yläkerrassa on makuuhuone (sängyt kahdelle + patja). Taiteilija voi hyödyntää Opistotalo Kipinän tai Sivistyskeskus Ahjon tiloja sovitusti, opetuksen sen salliessa.
Asuminen residenssissä on maksullista: 550 €/kk. Varausmaksu 100 €. Peruutus on mahdollista 2 kk ennen saapumista, jolloin varausmaksu palautetaan. Tiedustele vapaita residenssiaikoja ja lähetä hakemuksesi osoitteeseen liisa.maenpaa@tohmajarvi.fi. Kerro toiveesi kahdesta eri kuukaudesta, myös pidempiaikainen työskentely on mahdollista.

 

TERVETULOA TOHMAJÄRVELLE!

Lisätietoja ympärivuotisesta taiteilijaresidenssistä

PTV-sisältö