Rakennustarkastajan myöntämät luvat, antopäivä 4.9.2020

Rakennustarkastajan myöntämät luvat, antopäivä 4.9.2020

Kuulutus

Sisältöjulkaisija

angle-left Tohmajärven koulujen toiminta 17.3.2020 eteenpäin

Tohmajärven koulujen toiminta 17.3.2020 eteenpäin

Suomen hallitus antoi tänään 16.3.2020 seuraavan kouluja ja koulunkäyntiä koskevan päätöksen.

"Koulujen, oppilaitosten, yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen sekä kansalaisopistojen ja muun vapaan sivistystyön tilat suljetaan ja lähiopetus niissä keskeytetään. Poikkeuksellisesti kuitenkin järjestetään koulussa järjestettävä esiopetus sekä perusopetuksen 1-3 luokkien lähiopetus niiden vanhempien lapsille, jotka työskentelevät yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisillä aloilla. Lisäksi poikkeuksena järjestetään erityisen tuen päätöksen saaneiden oppilaiden lähiopetus sitä tarvitseville, kuitenkin niin että ne vanhemmat ja huoltajat, joiden on mahdollista järjestää lapsen hoito kotona, menettelevät näin. Edellä mainitut järjestelyt tulevat voimaan keskiviikkona 18.3.2020 ja jatkuvat 13.4.2020 saakka."

Huomenna tiistaina 17.3.2020 lapset saapuvat normaalisti kouluun. Niitä huoltajia, joiden lapset kuuluvat selkeästi hallituksen mainitsemiin ryhmiin, pyydetään ottamaan huomenna yhteyttä ensisijaisesti luokanopettajaan tai rehtoriin. Pääsääntö on kuitenkin se että lapsista huolehditaan kotona. Keskiviikosta 18.3.2020 alkaen siirrymme etäopetukseen. Etäopetuksen järjestäminen käydään läpi koululla tiistaina 17.3.2020. Lisäksi tietoa etäopetuksesta jaetaan Wilman ja muiden kanavien kautta. Ylioppilaskirjoitukset toteutetaan normaalisti 13.3.2020 tehdyn aikataulun mukaisesti.

Tilanne on poikkeuksellinen ja tässä tilanteessa kaikkien oppilaiden, opettajien ja huoltajien tulee huolehtia siitä, että opiskelu on mahdollista ja etenee hyvin.

Varhaiskasvatus jatkaa toimintaansa normaalisti.

Seuraattehan tiedottamista aktiivisesti Wilman, Facebookin ja kunnan sivujen osalta.