Sisältöjulkaisija

angle-left Taiteilijat kesäksi 2022 taiteilijaresidenssiin on valittu

Taiteilijat kesäksi 2022 taiteilijaresidenssiin on valittu

Jo viidettä kesää Tohmajärven kunta on tarjonnut maksuttoman taiteilijaresidenssin eri alojen taiteilijoille. Kiinnostus residenssiin on vuosi vuodelta kasvanut, tulevaksi kesäksi hakemuksia saapui reilut 40 kpl yksittäisiltä taiteilijoilta sekä työryhmiltä. Joukossa oli sekä kovatasoisia konkareita että nuoria taiteen parissa työskenteleviä.

Ensi kesänä Opistotalo Kipinän vehreässä museomiljöössä vierailee kahdeksan eri alojen taiteilijaa. Osa heistä on paikalla kaksi viikkoa, osa kuukauden.

Kesäkuussa Katri Helenan elämäkertaa työstää palkittu kirjailija ja dokumentaristi Elina Hirvonen. Hänen teoksiaan on käännetty 13 eri kielelle. Hänen työparinaan on myöskin palkittu toimittaja ja kirjailija Johanna Vehkoo. ​​Hän kirjoittaa sarjakuvaromaania vanhemmuudesta.

Heidän jälkeensä Kipinään saapuu taiteilija Sanna-Pauliina Vaarala. Hän tekee suurikokoisia, osittain kolmiulotteisia tekstiilitaideteoksia tilkkutekniikan menetelmiä soveltaen. Samaan aikaan kansainvälisen uran tanssijana sekä koreografina luonut tanssitaiteilija Tuuli-Maaria Louhensalo-Lindström työskentele yhden koreografian parissa.

Heinäkuussa talossa työskentelee musiikkipedagogi ja muusikko Jessika Lampi tehden käynnissä olevia projektejaan. Niissä hän tutkii luonnon ja tieteen antamia impulsseja musiikin tekemiseen. Viimekesäisen vieraamme, kääntäjä Alzbeta Stollovan saapuminen Suomeen siirtyi täksi kesäksi. Hän työskentelee suomalaisen lastenkirjallisuuden parissa. Hän on kääntänyt mm. useita Timo Parvelan Ella-kirjoja.

Elokuun alussa residenssissä vierailee kirjailija, toimittaja Ville Ropponen, joka kirjoittaa Karjalaa, karjalan kieltä ja karjalaisuutta käsittelevää tietokirjaa. Silloin säveltäjä ja pianisti Anniina Lehtinen säveltää ja valmistelee ääni-installaatioteosta, jonka tuotoksessa kuullaan kenties Tohmajärven ääniä. Teos kiertää Lehtisen tulevissa näyttelyissä ympäri Suomen.

Lisätietoja