Sanomalehti Karjalainen on uutisoinut näyttävästi ja kärjekkäästi, että Tohmajärven sivistyskeskuksen työmaalla olisi isoja ongelmia.
Tänään on kaikilla kiinnostuneilla tilaisuus tulla katsomaan ja kysymään, mikä on rakennuksen tilanne. Työmaalla on avoimet ovet klo 16.30-18.30. Kunnan virka- ja luottamusjohtoa paikalla.
Joka tapauksessa uutisointi on sellaista julkisuutta, jota emme olisi toivoneet. Pahimmillaan monelle lukijalle syntyy mielikuva kaikkien osapuolten laiminlyönneistä, peruuttamattomista rakennusvirheistä ja riskirakennuksesta. Uuden sivistyskeskuksen piti olla tällaisen mukavan ja viihtyisän maaseutukunnan uusi vahva vetovoimatekijä ja myönteinen tulevaisuusinvestointi. Niin uskomme asian olevan edelleenkin, vaikka maakuntalehti lyö suhteettoman synkän leiman kunnalle ja kuntalaisille tärkeään hankkeeseen.
Jos jutun lukee ajatukselle, huomaa, että kunta on rakennuttajana tehnyt valvontaa huolellisesti ja puuttunut epäkohtiin ajallaan. Rakentaja puolestaan on reagoinut ja korjaa mahdolliset virheet ja puutteet. Lopputuloksena on terve ja käyttäjille turvallinen rakennus, joka tulee palvelemaan tohmajärveläisiä ainakin seuraavat 100 vuotta.
Olli Riikonen, kunnanjohtaja