Uutiset alisivun pääkuva

Sisältöjulkaisija

angle-left Keski-Karjalan musiikkiopiston konsertit muutetaan yleisöttömiksi 31.3.2020 asti

Keski-Karjalan musiikkiopiston konsertit muutetaan yleisöttömiksi 31.3.2020 asti

Keski-Karjalan musiikkiopiston julkiset konsertit muutetaan maaliskuun loppuun saakka YLEISÖTTÖMIKSI LUOKKATUNNEIKSI. Tilaisuuksien ajankohta pidetään ennallaan, joidenkin konserttitilojen osalta tulee pieniä muutoksia. Opettajat tekevät päätöksensä luokkatuntien pitämisestä joko oman oppilasryhmänsä kesken tai konsertin suunnitellun esiintyjäryhmän kesken. Opettajat informoivat oppilaitaan konserttipaikkojen mahdollisesta vaihtumisesta.

Päätöksellä pyrimme huomioimaan valtakunnallista suositusta yleisötilaisuuksien osalta. Konsertit musiikkiopiston osalta on lähes aina alle 500 hengen tilaisuuksia, mutta haluamme huolehtia jokaisen oppilaamme, opettajan ja yleisön terveyden turvaamisesta. Opetustuntien pitämiseen ei toistaiseksi tehdä muutoksia. Tarvetta muutostoimiin tarkastellaan päivittäin.

Konserttien muuttaminen yleisöttömiksi luokkatunneiksi on voimassa 12.3.-31.3.2020 välisenä aikana. Tilannetta julkisten konserttien järjestämisen osalta arvioidaan uudelleen maaliskuun viimeisellä viikolla.

Susanna Ertolahti-Mertanen
Rehtori/toimialajohtaja