Julkaisemme everstiluutnantti, evp Matti Majoisen juhlapuheen, jonka hän valmisteli tälle päivälle suunniteltuun Talvisodan päättymisen 80-vuotisjuhlaan. Tilaisuus on peruttu, mutta se ei vähennä arvostustamme ja kunnioitustamme Talvisodan sankareiden muistolle.

ARVOISAT KUULIJAT

Kiitos kutsusta tulla puhujaksi tähän Talvisodan päättymisen 80-vuotisjuhlaan.

Olen iloinen, että kuulijoiden joukossa on henkilöitä, jotka ovat eläneet Talvisodan vaikean ajan, mutta erityisen iloinen olen siitä, että te nuoret olette täällä mukana. Juuri teille haluan sanani kohdistaa.

Suomen itänaapuri Neuvostoliitto seurasi epäluuloisesti koko 1930-luvun ajan yhä laajenevaa Saksaa. Se ei ollut saanut Baltian maita eikä Suomea haluamaansa ns. kollektiiviseen turvallisuuteen, jossa Saksan ja Neuvostoliiton välissä olevat valtiot eivät olisi astinlautana Saksan mahdolliselle itään suuntautuvalle laajenemiselle. Neuvottelut turvallisuusjärjestelyistä Suomen ja Neuvostoliiton välillä alkoivat jo huhtikuussa 1938, ja ne kulminoituivat loka-marraskuussa -39 alueluovutusvaatimuksiin Karjalan kannaksella, Suomenlahden saariin ja Hangon laivastotukikohtaan.

Mutta oliko siinä kaikki? Epäilen! Marxilaiseen ideologiaan kuului maailmanvalloitus.

Syksyllä -39 myös Baltian maat Viro, Latvia ja Liettua saivat kutsun Moskovaan neuvottelemaan tukikohtien luovuttamisesta neuvostojoukoille. Maat antoivat periksi, sallivat neuvostotukikohdat alueilleen ja kommunistien juonilla maista tuli seuraavana vuonna neuvostotasavaltoja.
Meidän valtiojohto toimi onneksi toisin, monestakin syystä.
Ensinnä: uskottiin vuonna 1932 solmittuun hyökkäämättömyyssopimukseen, joka oli voimassa vuoteen 1945, luotettiin myös neuvottelujen onnistumiseen, luotettiin Kansainliittoon.

Heti neuvottelujen alettua 5. marraskuuta aloitettiin myös aseellisen puolustautumisen valmistelut. 9. marraskuuta kutsuttiin suojajoukot ”Ylimääräisiin harjoituksiin” ja 14. marraskuuta koko kenttäarmeija. Kyseessä oli liikekannallepano, siitä tosin käytettiin lievempää ilmaisua ”Ylimääräiset harjoitukset”, koska ei haluttu vaikeuttaa käynnissä olevia neuvotteluja.

Mikä olisi ollut Suomen kohtalo, jos Neuvostoliiton vaatimuksiin olisi suostuttu? Esimerkin voi ottaa Baltian maiden kohtaloista: se olisi ollut tiettyjen kansanryhmien likviditointi, joita olivat suojeluskuntalaiset, upseerit, älymystö, papit, väestön siirrot Sisä-Venäjälle ja venäläisperäisen asukkaiden siirtäminen tilalle. Jos verrataan Suomen silloista asukaslukua Baltian maiden tapahtumiin ja niiden asukaslukuun, puhuisimme noin miljoonasta suomalaisesta.
Työssäni EU:n koulutusprojektissa parikymmentä vuotta sitten perehdyin Latvian ja Liettuan kansojen historiaan ja vaiheisiin. Kävin useampaankin kertaan Riian ja Vilnan miehitysmuseoissa. Ne ovat murheellisia museoita, jotka kertovat konkreettisesti, millaista oli elämä Siperian karkoitusleireillä. Vilnassa valtiollisen turvallisuuspalvelun KGB:n kuulusteluhuoneen takaseinä on täynnä luodinreikiä teloitusten jäljiltä ja lasilattian alla röykkiö luodinreikäisiä pääkalloja.

Talvisodan aikaiset muistot ovat teillä varttuneemmilla kuulijoilla vielä muistissa, vaikka Talvisodan veteraaneja ei olekaan täällä keskuudessamme.

Tohmajärvi ja Värtsilä eivät olleet varsinaista sotatoimialuetta, olihan rajalle matkaa lähes 150 kilometriä. Lentokoneitten savujuovat näkyivät toki taivaalla, Värtsilän rautatehdasta ja lentokenttää pommitettiin. Nuoret asevelvolliset miehet oli kutsuttu Ylimääräisiin harjoituksiin. Kriisitilanteeseen varauduttiin myös elintarvikkeiden säännöstelyllä. Jo lokakuun puolivälissä kahvi ja sokeri joutui kortille, seuraavana keväänä myös leipävilja.

Pitäjän arkipäivä oli sodan aikana erilainen: nuoret pojat ja iäkkäät miehet olivat väestönsuojelu- ja vartiointitehtävissä, sillat ja tienristeykset olivat vartioituja, valvottiin myös talojen pimennysmääräyksiä. Lotat osallistuivat ilmavalvontaan ja armeijan viestiyhteyksien ylläpitämiseen. Osa lotista oli kenttäarmeijan mukana sotatoimialueella muonitus- ja lääkintätehtävissä.

Tohmajärven ja Värtsilän miehet oli sijoitettu Joensuun ja Salmin sotilaspiirien perustamiin erillispataljooniin, jotka suojajoukkoina ottivat hyökkääjän vastaan rajalla. Erillispataljoonia oli tällä suunnalla kolme. ErP 8 Salmin – Pitkärannan suunnassa, ErP 9 Käsnäselän- Koirinojan suunnassa ja ErP 10 Suojärven – Tolvajärven suunnassa. Suojajoukot olivat perustamisen suhteen 1. kiireysluokassa ja niitä käytettiin hidastamaan hyökkääjää rajalta alkaen viivutystaistelua käyden. Näin pääjoukoilla oli aikaa ryhmittyä ja parannella pääpuolustusasemaa. Suojajoukot käyttivät poltetun maan taktiikkaa. Perääntymisen yhteydessä poltettiin asuinrakennukset, joten maahantunkeutuja ei voinut tukeutua tyhjiin taloihin.

Varusmiespalvelusta suoritettiin lähinnä Viipurin rykmentissä Lahdenpohjassa, Savon rykmentissä Käkisalmessa, Pohjan rykmentissä Kuopiossa ja pieni osa Salmin rajavartiostossa Pitkärannassa. Varusmiehistä muodostettiin 3.Prikaati Karjalan kannakselle kiivaisiin torjuntataisteluihin Taipaleen ja Vuosalmen alueelle.

Ihmisten mieliala oli Talvisodan alkuaikoina toiveikas, erityisesti Tolvajärven ja Suomussalmen torjuntavoittojen jälkeen. Kunnes sitten helmikuussa alkoi Puna-armeijan massiivinen hyökkäys Kannaksella ja jauhoi puolustusasemat murskaksi.

Rauha saatiin105 raskaan torjuntapäivän jälkeen. Talvisota vaati myös raskaat uhrit. sodassa kaatui Tohmajärveltä 55 miestä, 0,9 prosenttia väestöstä. Värtsilä menetti kaatuneina enemmän, 69 miestä, 1,4 prosenttia väestöstä. Näiden sankarivainajien nimet ovat Pro Patria taulussa juhlasalin aulassa sekä Värtsilän kirkon eteisen seinällä.
Rauhanehdot olivat ankarat, Suomi menetti Karjalan kannaksen ja Laatokan Karjalan. Värtsilään jäi tynkäosa, mm rautatehtaan kohdalla raja teki pullistuman Suomeen päin. Siirtolaisiksi joutui yli 400 000 suomalaista, näiden joukossa isovanhempani Kaustajärveltä. Suvun vanha asuinpaikka jäi reilun kilometrin rajan väärälle puolelle. Aikaa siirtyä pois luovitetulta alueelta oli vain 6 vuorokautta. Evakkojen jonot olivat maaliskuussa 1940 lohduton näky Tohmajärven teillä ja rautatieasemilla.

Hyvät kuulijat!
Itse asiassa pidän Talvisodan päättymisen vuosipäivää maaliskuun 13. juhlapäivänä, vaikka 80-vuotta sitten liput laskettiinkin puolitankoon suruliputuksen merkiksi. Vuosipäivä kannattaa muistaa päivänä, jolloin rauhanteossa vahvistettiin Suomen itsenäisyys ja kansallinen olemassaolo. Tätä vuosipäivää tulee muistaa kunnioituksena menneille sukupolville, teidän ja minun vanhemmille, isovanhemmille ja isoisovanhemmille. Toivon, että te nuoret ymmärrätte menneiden sukupolvien työn ja uhrit tämän päivän hyvinvoinnissa. Hyvänä oppaana on vuonna 2013 Kyösti Jaatisen ja Seppo Luukkaan kokoama kirja ”Sota-aika muistoissamme”,jossa tohmajärveläiset veteraanit ja sodan aikana eläneet kertovat muistojaan. Tähän kirjaan pitäisi jokaisen nuoren tutustua.

Kenr Adolf Ehrnrooth, aikansa ”veteraanijulkkis” jätti jälkipolville hyvän elämänohjeen: ”Suomi on hyvää maa. Se on puolustamisen arvoinen. Ja sen ainoa puolustaja on Suomen kansa”.

Tohmajärvellä on perustettu kaksi vuotta sitten Sotien 1939- 1945 Tohmajärven perinnetoimikunta. Se jatkaa purkautuneiden veteraaniyhdistysten toimintaa. Isiemme, isoisiemme ja isovanhempiemme työn merkitys niin taisteluissa kuin kotirintamalla ei saa jäädä unohduksiin.
Nykyisellä Tasavallan presidentillä on tapana päättää Uudenvuoden puheensa toivottamalla Jumalan siunausta. Samaa tapaa käytän myös minä , mutta hieman eri sanoin. Olin aikoinani Kainuun rajavartioston Sissikomppaniassa kouluttajana ja yksi tehtävistäni oli harjoituttaa alokkaat laulamaan valavirsiä. Vakiovirsi noissa tilaisuuksissa ja myös Itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksessa oli
virsi 579 ” Oi Herra siunaa Suomen kansa.”

Kaikkea hyvää teille arvoisat kuulijat ja hyvää juhlapäivää!

Kuva on kesältä 2019 Saarivaarasta JR 8:n ( Tuntemattoman sotilaan ryhmentti ) muistomerkin paljastamistilaisuudesta. Julkaistu Pogostan sanomissa.