Osoitteet

Osoitteet

Osoitteen antaminen kiinteistölle ja rakennukselle

Kiinteistöt, joilla ei ole osoitenumeroa saavat numeron rakennuslupahakemuksen yhteydessä ja pyydettäessä. Asemakaava-alueella osoitenumerointi perustuu tonttijaotukseen. Haja-asutusalueella numerointi perustuu siihen, kuinka kaukana rakennuksen liittymä on tien alkupisteestä. Numero ilmaistaan kymmeninä metreinä. Sekä kaava- että haja-asutusalueilla parittomat numerot ovat kadun tai tien vasemmalla puolella ja parilliset kadun tai tien oikealla puolella.

Tienviitta ja numerokilpi

Numerokilpi sijoitetaan kiinteistölle selvästi tielle näkyvään paikkaan ensi sijassa rakennuksen seinään. Jos rakennus on yli 40 metrin päässä tiestä, voidaan kilpi sijoittaa porttiin, pylvääseen, postilaatikkoon, aitaan tai vastaavaan rakenteeseen. Käytettäessä erillistä pylvästä suositellaan numerokilpi sijoitettavaksi noin 150 cm korkeuteen. Erilliset numerot voidaan kiinnittää myös kuution muotoiseen ovilamppuun. Numerokilvessä tulee olla tieosoitteen mukainen numero mustalla valkealla pohjalla, numerokorkeus 10 cm, kilven korkeus 20 cm.

Rakennuksen omistaja tai haltija hankkii numerokilven omakustanteisesti. Kunta ei toimita eikä asenna numerokilpiä. Osoitenumeromerkinnän tarkoitus on opastaa myös hälytys- ja huoltoajoa sekä muuta liikennettä kiinteistölle.

Uudet ja muutetut osoitteet ilmoitetaan vuosittain maanmittauslaitokselle, väestötietoihin ja postille. Osoitteet ilmoitetaan myös Liikenneviraston Digiroad-järjestelmään.

> Linkki Liikenneviraston sivuille: Digiroad on tärkeä aineistolähde navigaattoriyhtiöille

Uutiset

angle-left Asemantien vesi- ja viemärijohtojen saneeraustyöt alkavat viikolla 17

Asemantien vesi- ja viemärijohtojen saneeraustyöt alkavat viikolla 17

Asemantien vesi- ja viemärijohtojen saneerauksen maanrakennustyöt käynnistyvät pääsiäisen jälkeen viikolla 17. Töitä suoritetaan Asemantiellä välillä Sininentie – Meijerintie oheisen kartan mukaisella alueella. Samassa yhteydessä asennetaan uudet pylväsjalustat sekä valaisinpylväät ja katuvalaisimet. Töiden odotetaan valmistuvan viimeistään syyskuussa 2025.

Saneeraustyö sijoittuu pääsääntöisesti Asemantien itäpuolelle, mutta esimerkiksi tien alituksien uusimisessa ja liitostöissä joudutaan paikoitellen työskentelemään myös Asemantien länsipuolella.

Läpikulkuliikenne Asematiellä pyritään järjestämään koko urakan ajan, mutta rakennustyöstä aiheutuu väistämättä ajoittaista haittaa liikennöinnille. Urakan aikana asukkaiden tonteille ajo pyritään järjestämään katkeamattomasti, mutta pieniä katkoja liikenneyhteyksissä saattaa esiintyä. Näistä urakoitsija tulee tiedottamaan asukkaita kiinteistökohtaisesti.

Mahdollisista laajemmista katkoista vedenjakelussa tullaan tiedottamaan katkon vaikutuspiirissä olevia kiinteistöjä etukäteen. Tiedotamme katkoista tekstiviestitse käytössä olevan Blue Idea Finland -palvelun kautta. Lähetämme tekstiviestin automaattisesti yli 16-vuotiaille asukkaille, joiden puhelinnumero ja osoite ovat julkisia. Jos sinulla on käytössäsi työpuhelin tai salaisen liittymän puhelinnumero, sinun on rekisteröitävä puhelinnumerosi, jotta voit saada tekstiviestit. Voit rekisteröidä numerosi osoitteessa https://www.tohmajarvi.fi/häiriöviestintä.

Yksittäisiä kiinteistöjä koskevista pienemmistä vedenjakelun katkoista urakoitsija tiedottaa suoraan kiinteistön omistajaa.

Vesihuoltolaitos pahoittelee työmaan vaikutuspiirissä oleville asukkaille saneeraustyöstä aiheutuvaa haittaa!

 

Lisätietoja antaa tarvittaessa:

Konepalvelu J. Nenonen Oy, vastaava työnjohtaja, puh. 050 493 7443

Tohmajärven kunta, kuntatekniikan päällikkö, puh. 040 105 4213

 

Kartta työalueesta:

 

Yhteystiedot

PTV-sisältö

Tekninen toimisto

Käyntitiedot

  • Käyntiosoitteet
    • Kauppakatu 4, 2. kerros
    • 82600 Tohmajärvi
    • Näytä sijainti
    • Katri Helenan raitti
  • Aukioloajat
    • Maanantai 9.00—15.00
    • Tiistai—Keskiviikko 9.00—11.00
    • Torstai 9.00—15.00
    • Perjantai 9.00—11.00

Näytä sijainti