Nuorten työllistymisseteli

HEI NUORI!

Oletko 18–29-vuotias työtön pohjoiskarjalainen nuori? Nuorten työllistymisseteli voi olla reittisi työelämään!

Työllistymisseteli on tuki, jolla tuleva työnantaja voi maksaa osan palkastasi puolen vuoden ajan. Työ voi olla vakinainen tai määräaikainen, kunhan se kestää vähintään puoli vuotta. Työllistymisseteli voidaan myöntää, jos kaikki nämä ehdot täyttyvät:

  • Olet 18–29-vuotias
  • Kotikuntasi on Pohjois-Karjalassa
  • Olet ollut työttömänä vähintään kuusi kuukautta, TAI olet suorittanut vain peruskoulun ja ollut työttömänä vähintään kolme kuukautta
  • Työsuhde kestää kuusi kuukautta tai pidempään
  • Työtunteja on viikossa vähintään 25 (osatyökykyisellä vähintään 18)
  • Työstä maksetaan vähintään alan työehtosopimuksen mukaista palkkaa

 

Jos täytät ehdot, kerro tulevalle työnantajallesi työllistymissetelin mahdollisuudesta!

Huomaa, että työnantajan täytyy hakea työllistymisseteliä ennen kuin työsuhteesi alkaa. Jos työ on jo alkanut, tukea ei voida enää myöntää.

Jos sinulla on kysyttävää nuorten työllistymissetelistä, ota yhteyttä omaan asiakasvastaavaasi tai Luotsin tai Ohjaamon palvelupisteeseen.

https://luotsipohjoiskarjala.fi/nuoret/

 

TIETOA TYÖNANTAJALLE

Nuorten työllistymissetelillä voit saada tukea 18–29-vuotiaan työttömän pohjoiskarjalaisen nuoren palkkaamiseen. Seteli kattaa 50 % nuoren palkkakuluista, kuitenkin enintään 1500 €/kk. Työsuhteen tulee kestää vähintään kuusi kuukautta, ja palkan on oltava vähintään työehtosopimuksen mukainen.

 

Kohderyhmä

Nuorten työllistymissetelillä palkattavan tulee olla 18–29-vuotias nuori, joka on työtön työnhakija ja jonka kotikunta on Pohjois-Karjalassa.

Tuki voidaan myöntää, jos nuori on ollut työttömänä vähintään kuusi kuukautta edellisten seitsemän kuukauden aikana, tai suorittanut vain perusopetuksen ja ollut työttömänä vähintään kolme edeltävää kuukautta.

 

Tuen määrä

Työllistymisseteli kattaa 50 % nuoren palkasta. Tuen enimmäismäärä on 1 500 €/kk, yhteensä enintään 9 000 € / 6 kk. Tukeen eivät sisälly sivukulut, lomaraha, suorituspalkkiot, työsuhde-edut tai ylityökorvaukset.

Työntekijän palkan on oltava vähintään toimialan työehtosopimuksen mukainen. Palkka ei saa määräytyä yksinomaan työn tuloksen perusteella.

 

Työsuhde

Työllistymissetelillä palkattavan nuoren työsuhde voi olla vakinainen tai määräaikainen, mutta sen vähimmäiskesto on kuusi kuukautta.

Viikoittaisen työtuntimäärän on oltava vähintään 25 tuntia, osatyökykyisellä vähintään 18 tuntia. Työvoimaviranomainen arvioi osatyökykyisyyden.

Työsuhde ei saa alkaa ennen kuin työvoimaviranomainen on käsitellyt ja allekirjoittanut sopimuksen. Hakemus tulee jättää viimeistään kaksi viikkoa ennen työsuhteen alkamista.

 

Edellytykset työnantajalle

Tukea voivat hakea yritykset sekä taloudellista toimintaa harjoittavat järjestöt, yhdistykset ja julkisen sektorin toimijat.

Tukea ei voida myöntää muiden työvoimaviranomaisen myöntämien tukien kanssa samanaikaisesti samaan työsuhteeseen. Tukea ei myöskään voida myöntää, jos työnantajalle on aiemmin myönnetty saman henkilön palkkakustannuksiin palkkatukea tai työllistämistukea ja tuen päättymisestä on kulunut alle kolme vuotta.

Työnantajan tulee noudattaa voimassa olevia lakeja, sopimuksia, ohjeita ja muita hyvän työnantajan periaatteita sekä huolehtia työsuhteeseen kuuluvista maksuista ja muista velvoitteista.

 

Tuen hakeminen ja maksatus

Työnantaja hakee tukea työvoimaviranomaiselta oheisella hakemuslomakkeella. Hakemus tulee jättää viimeistään kaksi viikkoa ennen työsuhteen alkamista. Hakeminen edellyttää vahvaa tunnistautumista.

Työnantaja laskuttaa tuen viranomaiselta takautuvasti erillisten ohjeiden mukaan.

https://luotsipohjoiskarjala.fi/tyonantajat/



Tuen myöntämisen tarkemmat edellytykset ja ehdot löytyvät hakemuslomakkeelta. Tutustu niihin huolellisesti ennen tuen hakemista!

Hae nuorten työllistymisseteliä (formbox.fi)