Liittyminen vesihuoltolaitokseen

Liittyminen vesihuoltolaitokseen

Liittyminen vesihuoltolaitokseen

Toimita hakemus liittymisestä vesi- ja/tai viemäriverkostoon Tohmajärven kunnan vesihuoltolaitokselle hyvissä ajoin ennen kuin tarvitset liittymää.
Hakemuksen tietoja hyödyntäen toimitamme hakijalle tiedot liittämiskohdasta sekä liittymissopimuksen.

 

Liittyjälle toimitetaan kartta, johon on merkitty se runkoverkoston kohta, jossa rakennus voidaan liittää laitoksen verkostoon.
Uudisrakennusta liitettäessä on liitospaikka kysyttävä ennen kuin rakennuslupahakemus jätetään kunnalle.


Kun liittymishakemus on hyväksytty, laaditaan liittymissopimus. Suunnitelmat tarkastetaan ja palautetaan sopimuksen mukana liittyjälle.


Liittämiskustannukset laskutetaan vahvistetun vesihuoltolaitoksen maksujen mukaisesti.

Runkoverkoston rakentamiskustannusten kattamiseksi perittävän liittymismaksun määräämisen perusteena on liittyvän kiinteistön rakennusten rakennusluvan mukainen kerrosala kerrottuna kiinteistötyypin mukaisella kertoimella:
 
  • pientalot (omakoti- ja paritalo), kerroin 6
  • rivitalot, kerroin 6
  • muut, kerroin 4

kuitenkin siten, että

  • yksihuoneistoisen omakotitalon 200 k- m²:n ylittävältä osalta
  • rivitalon ja paritalon 400 k- m²:n ylittävältä osalta
  • kerrostalon 800 k- m²:n ylittävältä osalta
  • muiden rakennusten 400 k- m²:n ylittävältä osalta

peritään 20 %:a laskennallisesta liittymismaksusta.

Liittymismaksu määrätään erikseen vesiliittymän ja erikseen viemäriliittymän osalta.
 

Liittymismaksuperusteet ovat vastaavat kiinteistöä laajennettaessa.

Erillistä rakennusta, johon ei tule vesipisteitä, ei lasketa em. kerrosalaan mukaan.

 

Mikäli tällä tavoin määrätty liittymismaksu muodostuu erityisestä syystä kohtuuttoman pieneksi tai suureksi, määrätään liittymismaksu kiinteistölle vedenhankinnasta ja jakelusta koituvan hyödyn sekä laitokselle aiheutuvien kustannusten perusteella.

 

Vesi- ja viemäriverkostosopimuksen siirtäminen

Liittymän siirtämisen ehtona on, että kertyneet vesimaksut on suoritettu kunnalle.

  • Kun myyt kiinteistösi, tee ilmoitus liittymän omistajanvaihdoksesta Tohmajärven kunnan vesihuoltolaitokselle.
    Ota mukaasi jäljennös kauppakirjasta ja ilmoita vesimittarin lukema siltä päivältä, jolloin hallintaoikeus vaihtuu.
    Vesimittarin lukema kannattaa katsoa yhdessä ostajan kanssa. Ilmoita myös uusi osoitteesi, johon loppulasku lähetetään.

 

  • Kun ostat kiinteistön, sovi myyjän kanssa vesilaitokselle ilmoitettavan mittarinlukeman katsomisesta.
    Ota yhteyttä vesilaitoksen asiakaspalveluun ja ilmoita henkilö- ja yhteystietosi sekä uuteen kiinteistöön muuttavien asukkaiden lukumäärä arviolaskutusta varten.

 

Värtsilän pitäjän vesiliittymistä voit kysyä Värtsilän vesikunnalta puhelinnumerosta 040 753 0386.

Uutiset

angle-left Vaalit 2025

Alue- ja kuntavaalit 2025

ENNAKKOÄÄNESTYS

Vuoden 2025 Alue- ja kuntavaalien ennakkoäänestys toimitetaan ajalla 2-8.4.2025 seuraavasti:

K-market Tiilikainen                                                 S-market

Kauppakatu  6, 82600 Tohmajärvi                           Hainarintie 1, 82600 Tohmajärvi

 

Avoinna:

keskiviikko                          2.4.2025     klo 10.00-18.00

torstai                                  3.4.2025     klo 10.00-18.00

perjantai                              4.4.2025     klo 10.00-18.00

lauantai                              5.4.2025   klo 10.00-14.00

sunnuntai                           6.4.2025     klo 10.00-14.00

maanantai                          7.4.2025     klo 10.00-18.00

tiistai                                    8.4.2024     klo 10.00-18.00

 

KOTIÄÄNESTYS

Äänioikeutettu henkilö, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestys- eikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää ennakolta kotonaan, siinä kunnassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kotikunnakseen. Samassa osoitteessa asuva omaishoitajasopimuksen tehnyt omaishoitaja voi myös äänestää samalla kertaa.

Ilmoittautuminen kotiäänestykseen tapahtuu kirjallisesti tai puhelimitse viimeistään tiistaina 1.4.2025 klo 16.00 keskusvaalilautakunnan sihteeri Pirjo Rouviselle os. Järnefeltintie 1, 82600 TOHMAJÄRVI tai puh. 040 105 4103..

 Ilmoittautumislomake on saatavana Tohmajärven kunnanvirastolta ja löydät sen myös  tästä linkistä.

Edellisissä vaaleissa kotiäänestyksen suorittanut äänioikeutettu saa ilmoittautumis-lomakkeen postitse.

 

VAALITOIMITUS

Sunnuntaina 13.4.2025, toimitettavien Alue- ja kuntavaalien äänestyspaikka on seuraava:

 

Äänestysalue           Äänestyspaikka                                            Osoite

 

1.Tohmajärvi             Sivistyskeskus Ahjo, Wärtsilä-sali             Kirkkotie 10

 

Vaalitoimitus alkaa äänestyspaikalla vaalipäivänä klo 9.00 ja jatkuu yhtäjaksoisesti

klo 20.00:een.

Ennakkoäänestyspaikat ja vaalipäivän äänestyspaikka ovat kaikki esteettömiä.

Alue- ja kuntavaalien kaikissa äänestystavoissa noudatetaan voimassa olevia hygienia- ja turvasuosituksia.

 

ÄÄNESTYSLIPPU

Aluevaaleissa on käytössä violetti äänestyslippu ja kuntavaaleissa on käytössä valkea äänestyslippu.

 

ÄÄNIOIKEUS

Jos äänestäjä haluaa tietoa äänioikeudestaan tai äänestyspaikasta, hän voi olla yhteydessä Digi- ja väestötietovirastoon p. 029 5536370 virastoaikana, palvelunumero aukeaa viikolla 10.

 

VAALIEN ULKOMAINONTA 

Alkaa keskiviikkona 26.3.2025. Kullekin ehdokasasettajalle järjestetään vaalitaulutila. Tarkemmat ohjeet saa keskusvaalilautakunnan sihteeriltä.

Lisätietoa kaikista vaaleihin liittyvistä asioista antaa keskusvaalilautakunnan sihteeri Pirjo Rouvinen p. 040 105 4103 pirjo.rouvinen@tohmajarvi.fi

Tietoa Alue- ja kuntavaaleista saa myös oikeusministeriön vaalit-sivulla, www.vaalit.fi.

PTV-sisältö

Tekninen toimisto

Käyntitiedot

  • Käyntiosoitteet
    • Kauppakatu 4, 2. kerros
    • 82600 Tohmajärvi
    • Näytä sijainti
    • Katri Helenan raitti
  • Aukioloajat
    • Maanantai 9.00—15.00
    • Tiistai—Keskiviikko 9.00—11.00
    • Torstai 9.00—15.00
    • Perjantai 9.00—11.00

Näytä sijainti