Kuulutukset

Kuulutukset

Kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi julkaisemalla ne julkisten kuulutusten ilmoitustaululla sekä tarpeen vaatiessa muulla kunnan päättämällä tavalla.

Kuulutusten julkipanosta huolehtiminen kuuluu kunnanhallituksen tehtäviin.

Sisältöjulkaisija

angle-left Kylien kehittämisavustukset vuodelle 2021 haettavissa

Kylien kehittämisavustukset vuodelle 2021 haettavissa

KUULUTUS

KYLÄTOIMIKUNNAT JA -YHDISTYKSET

 

KYLIEN KEHITTÄMISAVUSTUSTEN HAKEMINEN VUONNA 2021

 

Tohmajärven kunnan myöntämää kylien kehittämisavustusta voivat hakea ensisijaisesti kylätoimikunnat tai -yhdistykset. Mikäli kylällä ei ole toimivaa kylätoimikuntaa, myös muilla yhdistyksillä on mahdollisuus hakea avustusta. Avustus on kohdeavustus ja se on tarkoitettu käytettäväksi kylän kehittämistä ja elävänä pysymistä sekä viihtyisyyttä edistäviin asioihin. Jaettava summa vuonna 2021 on kokonaisuudessaan 7 000,00 euroa. Samoihin toimenpiteisiin ei voi saada muuta julkista tukea/avustusta, esim. Leader-tukea.

Hakemukset tulee laatia asianmukaiselle hakemuslomakkeelle ja toimittaa kuntaan joko sähköpostitse osoitteella kirjaamo@tohmajarvi.fi tai kirjeitse osoitteella Tohmajärven kunta, Järnefeltintie 1, 82600 Tohmajärvi. Hakemuksen liitteeksi tulee toimittaa raportti/selvitys vuoden 2020 kylien kehittämisavustuksen käytöstä.

Avustushakemusten jättöaika päättyy maanantaina 17.5.2021 klo 16.00.

Myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä.

Lisätietoja asiasta antaa henkilöstösihteeri Arja Kuosmanen, puh. 040 105 4015, arja.kuosmanen@tohmajarvi.fi

 

Tohmajärvellä 15.4.2021

 

Heidi Pitkänen

Vs. kunnanjohtaja

 

Hakemuslomake

PTV-sisältö

Kirjaamo

Käyntitiedot

  • Aukioloajat
    • Maanantai 9.00—15.00
    • Tiistai—Keskiviikko 9.00—11.00
    • Torstai 9.00—15.00
    • Perjantai 9.00—11.00
    • Muina aikoina asiointi ajanvarauksella. Ajan voi varata sähköpostilla tai soittamalla. Arkipyhien aattoina noudatamme perjantain aukioloaikaa
    • Perjantai 9.00—11.00
    • Muina aikoina asiointi ajanvarauksella. Ajan voi varata sähköpostilla tai soittamalla. Arkipyhien aattoina noudatamme perjantain aukioloaikaa

Muut yhteystiedot

  • Sähköposti
    • kirjaamo@tohmajarvi.fi
  • Postiosoite
    • Järnefeltintie 1
    • 82600 Tohmajärvi

Näytä sijainti

Somessa kuva

Flockler seinä alisivuilla