Koulutapaturmat

Koulutapaturmat

Tohmajärven kunta on vakuuttanut oppilaansa tapaturmavakuutuksella vakuutusyhtiö Pohjolassa. Vakuutus on voimassa koulussa ja koulumatkoilla sekä kunnan järjestämissä tilaisuuksissa Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. Jos leirikoulu pidetään Pohjoismaiden ulkopuolella, kunta vakuuttaa matkalle osallistuvat erikseen.

Jos koulussa tai koulumatkalla sattuu tapaturma, ilmoita asiasta heti opettajalle, koulunjohtajalle tai kouluterveydenhoitajalle, jotka arvioivat onko tarvetta lähettää oppilas lääkäriin.

 

Korvausten hakeminen


Vakuutushakemus täytetään jokaisesta tapaturmasta, vaikkei sillä hetkellä kustannuksia tapaturmasta aiheutuisikaan. Hakemuksen tekee koulunjohtaja tai opettaja. Tehdyn hakemuksen perusteella korvausta voidaan hakea myös jälkikäteen, jos vika tai vamma katsotaan aiheutuneen aiemmasta koulutapaturmasta (esimerkiksi hammasvaurio).


Vakuutus ei korvaa rikkoutuneita silmälaseja, ellei ole sattunut vammaa, joka edellyttää lääkärin tutkimusta. Pelkkä lasien rikkoutuminen ei riitä syyksi korvauksen maksamiselle.

Tapaturmasta aiheutuneet laskut toimitetaan koulunjohtajalle. Kunta maksaa laskut ja perii kustannukset vakuutusyhtiöltä.

Uutiset

angle-left Tiedote väliaikaisista liikennejärjestelyistä Asemantie - Purotie

Tiedote väliaikaisista liikennejärjestelyistä Asemantie - Purotie

Asemantien vesijohtosaneerauksen yhteydessä liikennöinti Purotieltä Asemantielle katkeaa viikolla 25 tiistain 17.6. – torstain 19.6.2025 välisenä aikana Purotien liittymäalueella suoritettavien kaivutöiden johdosta.

Kaivutöiden aikana liikennöinti Rinnetien, Suoniementien, Leenantien ja Purotien alueelta tapahtuu väliaikaisesti Maijantien kautta Yrjöntielle tai vaihtoehtoisesti entisen leipomon etupihan kautta Purotieltä Asemantielle. Liikenneyhteydet liittymäalueen kaivutöiden aikana on merkattu alla olevaan karttaan.

Pahoittelemme työmaasta ja väliaikaista liikennejärjestelyistä aiheutuvaa haittaa!

 

Lisätietoja antaa tarvittaessa:

Konepalvelu J. Nenonen Oy, vastaava työnjohtaja, puh. 050 493 7443 

Tohmajärven kunta, kuntatekniikan päällikkö, puh. 040 105 4213

 

Karttaote väliaikaisista liikennejärjestelyistä:

Yhteystiedot

Pirjo Rouvinen

toimistosihteeri, keskusvaalilautakunnan sihteeri
 040 105 4103
pirjo.rouvinen@tohmajarvi.fi

PTV-sisältö