Katselmukset

Katselmukset

Katselmukset

Rakennustyön aikana suoritettavat katselmukset ja tarkastukset määrätään yleensä rakennusluvassa ja tarvittaessa aloituskokouksessa tai rakennustyön aikana.
Vastaavan työnjohtajan tehtävänä on huolehtia, että näiden katselmusten ja tarkastusten toimittamista pyydetään hyvissä ajoin.

Katselmusten ajankohdat

  1. Aloituskokous pidetään ennen rakennustyöhön ryhtymistä ja kokouksessa on oltava läsnä ainakin rakennushankkeeseen ryhtyvä tai tämän edustaja, rakennuksen pääsuunnittelija sekä vastaava työnjohtaja (koskee vain suurempia tai erityisen vaativia rakennushankkeita esim. uusi asuinrakennus).
     
  2. Sijainnin merkitseminen, rakennuksen paikka ja korkeusasema merkitään maastoon ennen rakentamisen aloittamista.
     
  3. Pohjakatselmus, kun perustusta varten tarpeelliset maankaivu- ja/tai louhintatyöt on suoritettu.
     
  4. Sijaintikatselmus, kun perustuksen laudoitus ja raudoitus on tehty.
     
  5. Perustuskatselmus, kun perustustyö on suoritettu loppuun ja laudoitukset on purettu, mutta täyttötyöt vielä tekemättä.
     
  6. Rakennekatselmus, kun rakennuksen runko ja muut kantavat rakenteet on tehty ja rakenteet ovat vielä näkyvissä eikä sisävalmistelutöihin ole ryhdytty.
     
  7. Hormikatselmus, kun hormit ovat valmiit eikä niitä vielä ole peitetty.
     
  8. Käyttöönottokatselmus (osittainen loppukatselmus), ennen kuin voit muuttaa uuteen kotiisi tai ottaa rakentamasi rakennuksen muuten käyttöön, tulee rakennuksessa suorittaa käyttöönottokatselmus eli osittainen loppukatselmus.
     
  9. Loppukatselmus, kun rakennus on valmis ja pihamaan järjestelyt on suoritettu.

 

Muistathan tehdä henkilöasiakkaan rakentamisilmoituksen ajoissa rakennusluvan alaisista töistä ennen käyttöönotto- ja loppukatselmusta! Ohjeet ilmoituksen tekemiseen vero.fi -sivulta.
 

Työsuojeluviranomainen (AVI) valvoo työturvallisuuden toteutumista rakentamisessa ja he ovat julkaisseet Pientalorakennuttajan työturvallisuusoppaan, jossa kerrotaan pientalotyömaiden vastuista ja vaaroista

Uutiset

angle-left Asemantien vesi- ja viemärijohtojen saneeraustyöt alkavat viikolla 17

Asemantien vesi- ja viemärijohtojen saneeraustyöt alkavat viikolla 17

Asemantien vesi- ja viemärijohtojen saneerauksen maanrakennustyöt käynnistyvät pääsiäisen jälkeen viikolla 17. Töitä suoritetaan Asemantiellä välillä Sininentie – Meijerintie oheisen kartan mukaisella alueella. Samassa yhteydessä asennetaan uudet pylväsjalustat sekä valaisinpylväät ja katuvalaisimet. Töiden odotetaan valmistuvan viimeistään syyskuussa 2025.

Saneeraustyö sijoittuu pääsääntöisesti Asemantien itäpuolelle, mutta esimerkiksi tien alituksien uusimisessa ja liitostöissä joudutaan paikoitellen työskentelemään myös Asemantien länsipuolella.

Läpikulkuliikenne Asematiellä pyritään järjestämään koko urakan ajan, mutta rakennustyöstä aiheutuu väistämättä ajoittaista haittaa liikennöinnille. Urakan aikana asukkaiden tonteille ajo pyritään järjestämään katkeamattomasti, mutta pieniä katkoja liikenneyhteyksissä saattaa esiintyä. Näistä urakoitsija tulee tiedottamaan asukkaita kiinteistökohtaisesti.

Mahdollisista laajemmista katkoista vedenjakelussa tullaan tiedottamaan katkon vaikutuspiirissä olevia kiinteistöjä etukäteen. Tiedotamme katkoista tekstiviestitse käytössä olevan Blue Idea Finland -palvelun kautta. Lähetämme tekstiviestin automaattisesti yli 16-vuotiaille asukkaille, joiden puhelinnumero ja osoite ovat julkisia. Jos sinulla on käytössäsi työpuhelin tai salaisen liittymän puhelinnumero, sinun on rekisteröitävä puhelinnumerosi, jotta voit saada tekstiviestit. Voit rekisteröidä numerosi osoitteessa https://www.tohmajarvi.fi/häiriöviestintä.

Yksittäisiä kiinteistöjä koskevista pienemmistä vedenjakelun katkoista urakoitsija tiedottaa suoraan kiinteistön omistajaa.

Vesihuoltolaitos pahoittelee työmaan vaikutuspiirissä oleville asukkaille saneeraustyöstä aiheutuvaa haittaa!

 

Lisätietoja antaa tarvittaessa:

Konepalvelu J. Nenonen Oy, vastaava työnjohtaja, puh. 050 493 7443

Tohmajärven kunta, kuntatekniikan päällikkö, puh. 040 105 4213

 

Kartta työalueesta:

 

Yhteystiedot

PTV-sisältö

Tekninen toimisto

Käyntitiedot

  • Käyntiosoitteet
    • Kauppakatu 4, 2. kerros
    • 82600 Tohmajärvi
    • Näytä sijainti
    • Katri Helenan raitti
  • Aukioloajat
    • Maanantai 9.00—15.00
    • Tiistai—Keskiviikko 9.00—11.00
    • Torstai 9.00—15.00
    • Perjantai 9.00—11.00

Näytä sijainti

Rakentamisilmoitus Vero.fi