Haku
Haku
Karjalan armeijan perustettiin jatkosodan alussa 29.6.1941 ja ryhmitettiin nykyisen itärajan tuntumaan. Siihen kuuluvan VII armeijakunnan osana oli pääosin Savon ja Karjalan miehistä koostuva 7. Divisioona, joka sijoitettiin lähtöasemiin entisen Värtsilän kunnan alueelle suunnilleen Nenosenlammelta Niiralaan ulottuvalle alueelle. Kun suomalaisten joukkojen hyökkäys käynnistyi 10.7.1941, 7. Divisioona otti osaa Sortavalaa kohti suuntautuneeseen pääiskuun.
Kaurilan alueella on edelleen nähtävillä divisioonan lähtöasemia, ja Kaurila-Muskon kyläyhdistys on hankkinut alueelle kuuteen kohteeseen infotauluja jotka kertovat divisioonasta ja sen toiminnasta alueella. Kaurilan kylätalolla on tämän lisäksi perinnehuone, jossa esitellään alueen tapahtumia niin talvi- kuin jatkosodankin aikana.
Kaurilan kylätalolla toimii kesällä kahvila.
Alueen infotauluissa on kuvia tapahtumista, ja SA-kuvat- sivustolla (http://sa-kuva.fi/) löytyy hakusanalla Tohmajärvi kymmeniä kuvia 7. Divisioonan joukoista alueella.
Alla olevissa kartoissa on numeroituna seuraavat kohteet, joissa on joko opastetaulut tai jotka muuten ovat helposti tunnistettavissa. Kohteet 2, 3 ja 4 ovat aivan lähekkäin Kaurilan entisen rautatieaseman ympäristössä.
1. Kaurilan Kylätalo (osoite Koulumäentie 17, 82670 Kaurila; sijaintikoordinaatit: N=6899582.723, E=683380.119)
2. Kaurilan asema (Mannerheim kävi täällä heinäkuussa 1941 tarkastamassa joukkoja ja ottamassa vastaan saksalaisen 163. jalkaväkidivisioonan ohimarssin; sijaintikoordinaatit: N=6899656.723, E=683076.119)
3. Mannerheim ja Lotta (paikalla taulu, jossa kuva tilanteesta, missä eräs lotta ojentaa marsalkalle kukkakimpun; sijaintikoordinaatit: N=6899662.475, E=683014.114)
4. Siviilisotavankien vastaanotto (paikka, jossa neuvostoliittolaisten talvisodan aikana Suojärven kunnasta internoimat ja sodan jälkeen vapauttamat asukkaat saapuivat Suomeen alkukesästä 1940; sijainti: N=6899585.475, E=682924.114)
5. Ohimarssin vastaanotto (paikka, jossa Mannerheim seisoi seurueensa kanssa ottaessaan vastaan saksalaisen 163. jalkaväkidivisioonan ohimarssin; sijainti: N=6899442.356, E=683173.072)
6. Harvolan patterin tuliasemat (paikalla edelleen selvästi nähtävissä raskaan patterin tuliasemakaivantoja, lähistöllä myös Siiri "Äitee" Rantasen puinen patsas ja synnyinkoti; sijaintikoordinaatit: N=6899125.356, E=684497.072
7. Pusujoen silta (paikka, jossa 7. Divisioonan pioneerit tekivät Pusujoen yli puisen sillan; lähellä Perä-Muskontien ja Santamäentien risteystä, sijaintikoordinaatit: N=6894031.533, E=684513.965)