Ympäristölupa ja ilmoitusmenettely
Ympäristölupa ja ilmoitusmenettely
Ympäristölupa ja ilmoitusmenettely
Ympäristöluvat
Ympäristölupa
Ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttaville toiminnoille tarvitaan ympäristönsuojelulain mukainen lupa. Näitä toimintoja ovat esimerkiksi metsä-, metalli- ja kemianteollisuus, energiantuotanto, eläinsuojat ja kalankasvatus.
Ympäristöluvassa voidaan antaa määräyksiä mm. toiminnan laajuudesta, päästöistä ja niiden vähentämisestä. Luvan myöntämisen edellytyksenä on muun muassa, että toiminnasta ei saa aiheutua terveyshaittaa tai merkittävää ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa.
Lupakäsittelyn vaiheet
Ympäristölupahakemus tehdään ympäristönsuojelulaissa tai edelleen –asetuksessa määrätylle lupaviranomaiselle eli aluehallintovirastolle tai kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.
Ympäristölupaviranomainen tiedottaa hakemuksessa kuulutuksella. Viranomaiset antavat hakemuksesta lausunnon. Asianosaiset saavat tehdä muistutuksia ja hankkeen vaikutusalueen asukkaat voivat esittää asiasta mielipiteensä.
Kuultuaan lausunnoista ja muistutuksista hakijaa lupaviranomainen tekee asiassa päätöksen.
Lupapäätöksestä voi valittaa Vaasan hallinto-oikeuteen ja tämän päätöksestä edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Lupahakemuksen käsittelystä peritään hakijalta maksu.
Ympäristönsuojelulain mukainen yleinen ilmoitusmenettely
Yleistä toiminnan ilmoitusmenettelystä
Ympäristönsuojelulain mukainen yleinen ilmoitusmenettely on lupamenettelyn kaltainen menettely, joka koskee tiettyjä, vähäisiä ympäristövaikutuksia aiheuttavia toimintoja. Toiminnan ilmoitusvelvollisuudesta säädetään ympäristönsuojelulain 115 a §:ssä ja ilmoituksenvaraiset toiminnat on lueteltu lain liitteessä 4.
Yleisessä ilmoitusmenettelyssä viranomainen antaa valituskelpoisen päätöksen toiminnanharjoittajan jättämän ilmoituksen tietojen perusteella. Ilmoitettavat tiedot vastaavat pääpiirteissään ympäristölupahakemuksessa vaadittavia tietoja.
Ilmoitus on jätettävä toimivaltaiselle viranomaiselle viimeistään 120 päivää ennen toiminnan suunniteltua aloittamista.
Jos viranomainen ei ole antanut päätöstä määräajan kuluessa, toiminnan voi siitä huolimatta aloittaa omalla vastuulla. Myöhemmin annettavaa päätöstä on noudatettava mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta. Päätöksen noudattamista valvotaan samoin kuin ympäristölupaa.
Asian nopeaa käsittelyä viranomaisessa edesauttaa selkeä ja mahdollisimman täydellinen ilmoitus.
Ympäristöhallinnon lomakkeet
PTV-sisältö
Tekninen toimisto
Käyntitiedot
- Käyntiosoitteet
- Kauppakatu 4, 2. kerros
- 82600 Tohmajärvi
- Näytä sijainti
- Katri Helenan raitti
- Aukioloajat
- Maanantai 9.00—15.00
- Tiistai—Keskiviikko 9.00—11.00
- Torstai 9.00—15.00
- Perjantai 9.00—11.00