Tikkalan koulu pääkuva

Tikkalan koulu

Tikkalan koulu

Tikkalan koulu sijaitsee kuutostien varrella 37 km etelään Joensuusta. Koulun yhteydessä on myös päiväkoti. Koululla on pitkä historia, koska ensimmäinen koulu aloitti toimintansa jo vuonna 1889. Tälle samalle paikalle rakennettiin ensimmäinen koulurakennus kymmenen vuotta myöhemmin. Vanha koulu paloi kesällä 2004 ja sen paikalle valmistui uusi koulurakennus 2006, jota laajennettiin päiväkodin osalta 2019. Niinpä tällä hetkellä Tikkalassa on hyväkuntoinen ja nykyaikainen koulu ja päiväkoti, jossa lasten on hyvää ja turvallista aloittaa koulutiensä ja opiskella kuudenteen luokkaan saakka. Koulun oppilaita kasvatetaan itsensä ja toiset hyväksyviksi, vastoinkäymisiäkin sietäviksi sekä rehellisiksi ja aktiivisiksi kansalaisiksi. Koulussamme opitaan tarpeellisia tietoja ja taitoja monipuolisin menetelmin – yksin ja yhdessä toimien.
 

Opettajat 2022-2023

  • 1-2 lk. Päivi Purmonen, koulunjohtaja
  • 3-4 lk. Outi Forsblom
  • 5-6 lk. Elina Hirvonen

 

Koulunkäyntiohjaaja

Marja Nenonen

 

Erityisopetus

Anne Hopponen

 

etunimi.sukunimi@edu.tohmajarvi.fi

Tikkalan koulun kuvakollaasi

Uutiset

angle-left EUROPARLAMENTTIVAALIT 2024 TOHMAJÄRVELLÄ

EUROPARLAMENTTIVAALIT 2024 TOHMAJÄRVELLÄ

EUROPARLAMENTTIVAALIT  2024 TOHMAJÄRVELLä

ENNAKKOÄÄNESTYS

Vuoden 2024 Europarlamenttivaalien ennakkoäänestys toimitetaan ajalla 29.5.2024-4.6.2024 seuraavasti:

Liikuntahalli, yläaula, Kirkkotie 10 , Sepon paja  82600 Tohmajärvi

 

Avoinna:

keskiviikko                      29.5.2024  klo 9.00-15.00

torstai                             30.5.2024  klo 9.00-15.00

perjantai                          31.5.2024  klo 9.00-15.00

lauantai                           1.6.2024    klo 10.00-14.00

sunnuntai                        2.6.2024    klo 10.00-14.00

maanantai                       3.6.2024    klo 12.00-18.00

tiistai                               4.6.2024    klo 12.00-18.00

 

KOTIÄÄNESTYS

Äänioikeutettu henkilö, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestys- eikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää ennakolta kotonaan, siinä kunnassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kotikunnakseen. Samassa osoitteessa asuva omaishoitajasopimuksen tehnyt omaishoitaja voi myös äänestää samalla kertaa.

Ilmoittautuminen kotiäänestykseen tapahtuu kirjallisesti tai puhelimitse viimeistään tiistaina 28.5.2024 klo 16.00 keskusvaalilautakunnan sihteeri Pirjo Rouviselle os. Järnefeltintie 1, 82600 TOHMAJÄRVI tai puh. 040 105 4103.

Ilmoittautumislomake on saatavana Tohmajärven kunnanvirastolta ja kunnan www. sivulta.

Edellisissä vaaleissa kotiäänestyksen suorittanut äänioikeutettu saa ilmoittautumislomakkeen postitse.

 

VAALITOIMITUS

Sunnuntaina 9.6.2024, toimitettavien Europarlamenttivaalien äänestyspaikat ovat seuraavat:

 

Äänestysalue           Äänestyspaikka                                 Osoite

 

1.Keskinen              Sivistyskeskus Ahjo, Wärtsilä-sali           Kirkkotie 10

 

2. Itäinen                 Ent. Niiralan kauppa                               Rajantie 690

 

3. Läntinen              Tikkalan koulu                                       Särkilahdentie 224

 

Vaalitoimitus alkaa kullakin äänestyspaikalla vaalipäivänä klo 9.00 ja jatkuu yhtäjaksoisesti

klo 20.00:een.

Ennakkoäänestyspaikka ja vaalipäivän äänestyspaikat ovat kaikki esteettömiä.

 

Europarlamenttivaalien kaikissa äänestystavoissa noudatetaan voimassa olevia hygienia- ja turvasuosituksia.

 

ÄÄNIOIKEUS

Jos äänestäjä haluaa tietoa äänioikeudestaan tai äänestyspaikasta, hän voi olla yhteydessä Digi- ja väestötietovirastoon p. 029 5536370 virastoaikana.

VAALIEN ULKOMAINONTA 

Alkaa keskiviikkona 22.5.2024. Kullekin ehdokasasettajalle järjestetään vaalitaulutila. Tarkemmat ohjeet saa keskusvaalilautakunnan sihteeriltä.

Lisätietoa kaikista vaaleihin liittyvistä asioista antaa keskusvaalilautakunnan sihteeri Pirjo Rouvinen p. 040 105 4103 pirjo.rouvinen@tohmajarvi.fi

Tietoa Europarlamenttivaaleista saa myös oikeusministeriön vaalit-sivulla, www.vaalit.fi.

Koulukuraattori, terveydenhoitaja ja koulupsykologi

Virpi Lappalainen Koulukuraattori puh. 013 330 6273 tai 050 411 3611 virpi.lappalainen@siunsote.fi
Anne Ikonen Terveydenhoitaja 013 330 6253 anne.m.ikonen@siunsote.fi

Terveydenhoitaja on tavattavissa Maiju Lassilan koululla maanantaisin, tiistaisin ja perjantaisin. Tikkalan koululla keskiviikkoisin (tiedotetaan Wilmassa).

PTV-sisältö