Varautuminen sähkökatkoihin

Sähkökatkoksiin varautuminen

Koostamme tälle sivulle kuntalaisille tietoa ja ohjeita mahdollisiin talven sähkökatkoihin varautumisesta. Tohmajärven kunnan koulut, päiväkodit, terveyspalvelut, kirjasto ja muut kuntalaisen arjen tärkeät palvelut tiedottavat mahdollisista muutoksista asiointi- ja palveluaikoihin ennakkoon ja laajasti eri tiedotusvälineissä.

 

Mistä sähköpula johtuu?
Sähköpula syntyy, kun sähkönkulutus nousee suuremmaksi kuin mitä Suomessa pystytään energiaa tuottamaan ja ulkomailta tuomaan. Tällöin Suomen sähköverkoista vastaava Fingrid joutuu aloittamaan sähkönjakelun rajoitustoimenpiteet. Kuluttajiin asti ulottuvaa sähkönjakelun katkaisua vältetään mahdollisimman pitkään ja kuluttajien sähköjä katkaistaan vasta, kun kaikki muut keinot on käytetty.

Vaikka sähköpula on vielä epätodennäköinen tilanne, on siihen meidän kaikkien varauduttava, niin kunnan palveluissa kuin omissa kodeissamme.

 

Säästetään yhdessä sähköä
Pystymme pienentämään sähköpulan riskiä käyttämällä sähköä säästeliäästi. Kulutus on korkeinta arkiaamuisin sekä iltapäivän tunteina.

Energiansäästövinkit koteihin:

  • Alenna reilusti lämpötilaa kaikista aputiloista (esim. varastot, autotalli) sekä asuinhuoneista, joita ei käytetä aktiivisesti. Tutki, ettei ovissa ja ikkunoissa ole vedonlähteitä, tiivistä tarvittaessa.
  • Pyöritä asianpesukoneet ja pyykinpesukoneet täysinä. Astianpesukoneet säästävät vettä verrattuna käsitiskeihin.
  • Käy suihkussa ripeästi ja ota malttia saunalöylyihin. Säädä kylpytilan lattialämmitys siten, että se tuntuu jalan alla neutraalilta. Pidä kylpyhuoneen ovea kiinni, jottei lattialämpö karkaa.
  • Säädä ja käytä ilmanvaihtoa oikein ja tarpeen mukaan. Ilmanvaihdon suodattimien pesu tai vaihto raikastaa sisäilmaa ja vähentää energiahukkaa.
  • Sammuta kodinkoneet ja viihdelaitteet laitteet, joita ei käytetä. Irrota laturit verkkovirrasta latauksen päätyttyä.
  • Sähköyhtiöt tarjoavat sähkönseurantaan verkkopalveluita, joissa näkee tarkasti kuinka paljon sähköä kuluu kodissa eri aikoina, jopa tunnin tarkkuudella.

 

Kiertävästä sähkökatkosta tiedotetaan ennakkoon
Kiertävistä alueellisista sähkökatkoista tiedottaa alueellinen sähkönsiirtoyhtiö, joka Tohmajärvellä on PKS Sähkönsiirto Oy. PKS Sähkönsiirto Oy tiedottaa mahdollisista sähkökatkoksista viestintäkanavissaan. Myös valtakunnalliset ja paikalliset uutismediat, julkiset toimijat kuten kunnat, uutisoivat ja ohjeistavat katkoista.

 

Sähkönjakelun rajoitustoimenpiteisiin joudutaan siirtymään vasta sen jälkeen, kun kaikki markkinaehtoiset toimenpiteet on toteutettu ja häiriöihin varatut varavoimalaitokset ovat käytössä. Nopeissa muutoksissa sähköenergian toimitus voi katkea varoituksetta. Fingrid on ilmoittanut, että mahdolliset sähkökatkot toteutetaan hallitusti, ennakkoon tiedottaen, kahden tunnin kiertävinä katkoina eri puolilla Suomea. Katkon todennäköinen ajoitus on klo 8–10 ja klo 17–19 välillä, jolloin kulutus on suurimmillaan. Kriittisemmät kuluttajat, kuten sairaalat, eivät joudu irtikytkennän kohteeksi.

 

Kotivara sähkökatkon varalle
Paras tapa varautua kiertävään sähkökatkoon on hankkia kotiin ylimääräistä ruokaa, juomavettä, pattereilla toimiva taskulamppu/valolähde ja patteriradio. Pidä huolta myös läheisistäsi, ja varmista että heillä on riittävästi tietoa ja kotivara.

Huomioi nämä:

  • Hanaveden tulo jatkuu yleensä lyhyen sähkökatkon ajan, mutta jos katko on tiedossa laajoilla alueilla, vältä vedenkäyttöä, jotta viemäriverkostot eivät kuormitu. Vesihuoltolaitosten varautumisesta huolimatta sähkökatkot voivat kuitenkin keskeyttää veden tulon. Juomavettä on hyvä varata noin 3 litraa henkilöä kohden. Sähkökatko ei vaikuta hanaveden laatuun ja vesijohtovettä on turvallista juoda
  • WC:tä ei suositella vedettäväksi katkon aikana. Pönttöön voi asentaa roskapussin, johon tehdään tarpeet ja viedään sekajätteeseen.
  • Puhelin- ja mobiiliverkkoyhteydet pitäisi toimia lyhyen kiertävän sähkökatkon aikana. Verkot voivat kuitenkin ruuhkautua. Kokoontumispaikka kannatta sopia ennakkoon pidempien katkojen varalta.
  • Osa kaupoista voi toimia kiertävän katkon aikana varavoimalla. Pankkiautomaatit ja polttoainepumput eivät toimi ilman sähköä. Bussit, laivat ja lentokoneet kulkevat, useimmat junat eivät. Liikenne- ja katuvalot sammuvat.

 

Uutiset

angle-left Presidentinvaalit 2024 Tohmajärvellä

Presidentinvaalit 2024 Tohmajärvellä

ENNAKKOÄÄNESTYS

 

Vuoden 2024 Presidentinvaalien ennakkoäänestys toimitetaan ajalla 17.1-23.1.2024 ja mahdollinen toinen kierros 31.1.-6.2.2024, seuraavasti:

 

Nuorisotila Stoppi, entinen posti, Kirkkotie 6   82600 Tohmajärvi

Avoinna:

keskiviikko                          17.1.2024   31.1.2024    klo 12.00-18.00

torstai                                  18.1.2024   1.2.2024      klo 12.00-18.00

perjantai                              19.1.2024   2.2.2024      klo 12.00-18.00

lauantai                              20.1.2024   3.2.2024      klo 10.00-14.00

sunnuntai                           21.1.2024   4.2.2024      klo 10.00-14.00

maanantai                          22.1.2024   5.2.2024      klo 12.00-18.00

tiistai                                    23.1.2024   6.2.2024      klo 12.00-18.00

 

KOTIÄÄNESTYS

Äänioikeutettu henkilö, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestys- eikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää ennakolta kotonaan, siinä kunnassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kotikunnakseen. Samassa osoitteessa asuva omaishoitajasopimuksen tehnyt omaishoitaja voi myös äänestää samalla kertaa.

Ilmoittautuminen kotiäänestykseen tapahtuu kirjallisesti tai puhelimitse viimeistään tiistaina 16.1.2024 klo 16.00 keskusvaalilautakunnan sihteeri Pirjo Rouviselle os. Järnefeltintie 1, 82600 TOHMAJÄRVI tai puh. 040 105 4103.Samalla ilmoittumisella voi kotiäänestää myös mahdollisella toisella kierroksella.

Ilmoittautumislomake on saatavana Tohmajärven kunnanvirastolta ja tästä linkistä KOTIÄÄNESTYKSEEN ILMOITTAUTUMISLOMAKE.

Edellisissä vaaleissa kotiäänestyksen suorittanut äänioikeutettu saa ilmoittautumis-lomakkeen postitse.

 

VAALITOIMITUS

Sunnuntaina 28.1.2024, mahdollinen toinen kierros 11.2.2024 toimitettavien Presidentin-vaalien äänestyspaikat ovat seuraavat:

 

Äänestysalue           Äänestyspaikka                                             Osoite

 

1.Keskinen                Sivistyskeskus Ahjo, Wärtsilä-sali             Kirkkotie 10

 

2. Itäinen                   Ent. Niiralan kauppa                                    Rajantie 690

 

3. Läntinen                Tikkalan koulu                                               Särkilahdentie 224

 

Vaalitoimitus alkaa kullakin äänestyspaikalla vaalipäivänä klo 9.00 ja jatkuu yhtäjaksoisesti

klo 20.00:een.

 

Ennakkoäänestyspaikka ja vaalipäivän äänestyspaikat ovat kaikki esteettömiä.

 

Presidentinvaalien kaikissa äänestystavoissa noudatetaan voimassa olevia hygienia- ja turvasuosituksia.

 

ÄÄNIOIKEUS

Jos äänestäjä haluaa tietoa äänioikeudestaan tai äänestyspaikasta, hän voi olla yhteydessä Digi- ja väestötietovirastoon p. 029 5536370 virastoaikana.

 

VAALIEN ULKOMAINONTA 

Alkaa keskiviikkona 10.1.2024. Kullekin ehdokkaalle järjestetään vaalitaulutila. Tarkemmat ohjeet saa keskusvaalilautakunnan sihteeriltä.

Lisätietoa kaikista vaaleihin liittyvistä asioista antaa keskusvaalilautakunnan sihteeri Pirjo Rouvinen p. 040 105 4103 pirjo.rouvinen@tohmajarvi.fi

Tietoa Presidentinvaaleista saa myös oikeusministeriön vaalit-sivulla, www.vaalit.fi.

PTV-sisältö

PKS Sähkönsiirto Oy: Mikä on sähköpula?

Fingrid: Suomen sähköverkon tilanne

Viranomaisten ja järjestöjen laatima varautumissuositus kotitalouksille (72 tuntia)