Poikkeamisluvat ja suunnittelutarveratkaisut

Poikkeamisluvat ja suunnitteluratkaisut

Suunnittelutarveratkaisu

Siinä tapauksessa, että rakentaminen tapahtuu suunnittelutarvealueella, rakennuslupamenettelyssä on otettava huomioon erityiset rakennusluvan edellytykset. Tämän laajennetun rakennuslupaharkinnan suorittaa myös kunnan viranomainen.

Suunnittelutarvealueella tarkoitetaan sellaista alueetta, jolla jo tapahtuneen rakentamisen tai alueen muiden olosuhteiden vuoksi on tarpeen ryhtyä erityisiin toimenpiteisiin, kuten teiden, vesijohtojen tai viemärin rakentamiseen taikka vapaa-alueiden järjestämiseen. Rakentaminen voi lisäksi ympäristövaikutustensa merkittävyyden vuoksi edellyttää tavanomaista rakennuslupamenettelyä laajempaa harkintaa.

Kunta voi myös yleiskaavassa tai rakennusjärjestyksessä osoittaa alueita suunnittelutarve- alueiksi.

Poikkeamislupa

Mikäli rakentamisessa halutaan poiketa kaavasta tai muista maankäyttö- ja rakentamislain mukaisista tai sen nojalla annetuista rakentamista tai muuta toimenpidettä koskevista säännöksistä, määräyksistä, kielloista tai muista rajoituksista, kuten rakennusjärjestyksestä, tarvitaan ennen rakennuslupaa poikkeamispäätös.

Poikkeamispäätöstä haetaan kunnalta.

Poikkeaminen ei saa aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle. Se ei myöskään saa vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista eikä rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista.

Poikkeamislupa rantarakentamisessa

Poikkeamispäätös tarvitaan, kun

1. Alueella ei ole kaavaa.
Ranta-alueelle rakentaminen edellyttää pääsääntöisesti kaavaa. Kaavana voi olla joko rakennuslupaan oikeuttava rantayleiskaava tai ranta-asemakaava.
Ilman poikkeamista voidaan suoraan rakennusluvalla sallia kuitenkin muun muassa seuraavat rakennushankkeet:

  • maa- ja metsätaloudessa tai kalataloudessa tarpeellinen rakentaminen
  • olemassa olevan asuinrakennuksen (loma-asunto tai pysyvä asunto) kanssa samaan pihapiiriin kuuluva talousrakennus
  • olemassa olevan asuinrakennuksen korjaaminen tai vähäinen laajentaminen (laajennettuna yhteensä enintään 60 m² tai laajennus enintään 10 % entisestä).

Lisätietoja saat kunnan rakennustarkastajalta.

2. Hanke on alueella olevan kaavan vastainen

3. Lomarakennuksen muuttaminen vakituiseksi asunnoksi on vastoin kaavaa tai alueella ei ole kaavaa

4. Hanke on muutoin maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) tai -asetuksen (MRA), kunnan rakennusjärjestyksen tai rakentamismääräyskokoelman määräyksen vastainen.
Esimerkiksi MRL 116 § edellyttää, että rakennuspaikan minimikoko asemakaava-alueen ulkopuolella on 2000 m². Jos hakemuksen kohteena oleva rakennuspaikka ei täytä tätä vaatimusta, tarvitaan lupa siitä poikkeamiseen.

Poikkeamisluvan hakeminen ja käsittely

Hakemuksen tekeminen

Poikkeamishakemus jätetään rakennusvalvontaan sähköisesti Lupapiste-palvelun kautta osoitteessa www.lupapiste.fi tai vaihtoehtoisesti paperisella lomakkeella.

Liitteeksi hakemukseen tarvitaan asemapiirros sekä naapurien kuuleminen.

Hakemuksen käsittely ja käsittelyajat

Kun hakemus on jätetty ja kaikki tarvittavat liitteet toimitettu valmistellaan asia seuraavaan kunnanhallituksen kokoukseen, joka tekee päätöksen asiassa. Kunnanhallituksen kokouksia on tavanomaisesti 1-2 kpl kuukaudessa.

Kunnanhallituksen päätöksen jälkeen poikkeamisluvan lainvoimaisuuteen kuluu aikaa tavanomaisesti reilu kuukausi, mikäli päätökseen ei haeta muutosta muutoksenhakuaikana.

Suosittelemme hakemaan poikkeamislupaa hyvissä ajoin ennen aiottua rakentamista. Poikkeamislupaprosessiin kuluu aikaa tavanomaisesti 2-3 kk. Poikkeamislupa on voimassa kaksi vuotta.

Poikkeamisessa tarvittavat asiakirjat

Asemapiirros:

Asemapiirroksen laatimiseen suositellaan käyttäväksi ammattilaista, mutta sen voi laatia itsekin mikäli osaamista on riittävästi. Viimeistään rakennuslupavaiheessa tarvitset usein pääsuunnittelijan piirtämän asemapiirroksen.

Asemapiirroksesta tulee selvitä seuraava asiat:

  • Laatimispäivämäärä ja laatijan nimi
  • Kiinteistön rajat, tilan ja naapuritilojen rekisterinumerot, mahdolliset kaavamerkinnät, pohjoissuuntanuoli.
  • Rakennukset nimettyinä; uudet, vanhat ja purettavat rakennukset eri merkinnöin.
  • Rakennusten kerrosluvut ja kerrosalat. Uuden rakennuksen kerrosala voi olla arvio.
  • Uuden rakennuksen päämitat sekä etäisyys lähimmistä kiinteistön rajoista ja muista rakennuksista.
  • Minimietäisyys naapurin rajasta rakentamiseen on 5 m sekä etäisyys maantien keskilinjasta 20 m ja yksityistien keskilinjasta 12 m.
  • Rantapaikoilla etäisyys rantaan ja rantaviivan pituus.
  • Pihamaan järjestelyt, tonttitiet ja liittymä rakennuspaikalle, lisäksi tarpeen mukaan esim. säilytettävät/ istutettavat puut.
  • Maasto ja korkeussuhteet.
  • Kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän paikka, jos ei olla viemärin toiminta-alueella sekä selvitys talousveden saannista ja tarvittaessa kaivon paikka.
  • Mittakaavana pääsääntöisesti 1:500.

Naapurien kuuleminen:

Naapureille on varattava tilaisuus lausua mielipiteensä hankkeesta. Naapurin täytyy saada joko kunnalta tai hakijalta riittävä tieto hankkeesta, että hän voi esittää mielipiteensä. Nämä tiedot tulee esittää hakemuksen liitteenä olevalla asemapiirroksella. Naapurin myönteinen mielipide ei ole poikkeamisen saamisen välttämätön edellytys, eli kyseessä ei ole suostumuksen pyytäminen. Naapuri saa hankkeen näin tietoonsa ja saa esittää oman mielipiteensä, millä voi olla merkitystä päätöksenteossa sekä hakijalle, joka voi vielä harkita mahdollisia muutoksia hakemukseensa. Naapuri voi kuulemisen jälkeen seurata hakemuksen etenemistä, ja naapurilla on oikeus vaatia muutosta päätökseen.

Poikkeamisluvan muutoksenhakuaika ja lainvoimaisuus

Poikkeamisluvan 30 päivän muutoksenhakuaika alkaa siitä, kun kunnanhallituksen kokouspöytäkirja on tarkastettu ja poikkeamisluvan julkipanoilmoitus on kuulutettu kunnan sivuilla. Kunnanhallituksen päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen valituksen muutoksenhakuaikana Itä-Suomen hallinto-oikeudelle.

Yhteystiedot

PTV-sisältö

Tekninen toimisto

Käyntitiedot

  • Käyntiosoitteet
    • Kauppakatu 4, 2. kerros
    • 82600 Tohmajärvi
    • Näytä sijainti
    • Katri Helenan raitti
  • Aukioloajat
    • Maanantai 9.00—15.00
    • Tiistai—Keskiviikko 9.00—11.00
    • Torstai 9.00—15.00
    • Perjantai 9.00—11.00

Näytä sijainti