Avoimet työpaikat uusi pääkuva

kunnan työpaikoista


Tohmajärveläiset työllistyvät pääasiassa palvelualoille. Olemme edelleen vahva maa- ja metsätalouskunta, jossa väkeä on työllistänyt paljon myös rajaliikenne. Kunta itse on suurin työnantaja noin 300 työpaikallaan. Muita isoja työllistäjiä ovat esimerkiksi rajavartiolaitos, tulli ja Siun Sote.

 

Kunnan työpaikat

Suurin työllistäjämme on sivistystoimi eli peruskoulut, lukio ja varhaiskasvatus.

Varhaiskasvatuksessa on käynnissä jatkuva haku lyhytaikaisiin sijaisuuksiin päiväkodeilla ja ryhmäperhepäivähoidossa. Omassa kodissa työskentelevälle perhepäivähoitajalle löytyy myös töitä. Lisätietoja voit kysyä vs. varhaiskasvatuksen päällikkö Jenni Isoviita-Parikalta tai lukea täältä 

Jos sinulla on opettajan pätevyyksiä ja olet kiinnostunut sijaisuuksista, ilmianna itsesi vs. sivistys- ja hyvinvointijohtaja Seija Rostille tai Maiju Lassilan koulun rehtori Mona-Lotta Savinaiselle. Opettajien vakinaiset paikat ja pidemmät sijaisuudet ovat pääsääntöisesti haussa keväisin.

Kuntamme vastaa myös koko Pohjois-Karjalan alueen lomituspalveluista eli maatalouslomittajille on kysyntää lähes jatkuvasti. Lisätietoa saat lomituspalvelujohtaja Salla Heinoselta.

Meillä on myös seitsemän kunnan alueella toimiva Keski-Karjalan musiikkiopisto eli työmahdollisuuksia löytyy myös musiikkialan ammattilaisille. Rehtori Susanna Ertolahti-Mertaselta voit kysellä näistä mahdollisuuksista tarkemmin.

 

Kuntarekry

Kunnan avoimiin työpaikkoihin haetaan Kuntarekryn kautta. Työpaikat julkaistaan myös nettisivuillamme kuulutuksissa ja niistä ilmoitellaan harkinnan mukaan lehdissä (Koti-Karjala, Karjalainen, alan lehdet). Avoimet työpaikkamme näkyvät myös Työmarkkinatorilla. Jos meillä on parhaillaan haku päällä johonkin avoimeen paikkaan, näet kyseisen haun tässä seuraavana.

 

Kesätyöpaikoista ja työllistämispalveluista leipäteksti

Kesätyöt

Kuntamme tavoitteena on tarjota kaikille tohmajärveläisille nuorille vähintään yksi kesätyökokemus ennen kuin he täyttävät 19 vuotta. Tässä olemme onnistuneetkin. Kunnan omissa toiminnoissa tarjoamme vuosittain noin kaksikymmentä 2-4 viikon mittaista kesäpestiä. Lisäksi noin 50 nuorta saa kunnan tuella kesätyön yritysten tai yhdistysten palveluksessa. Katso tarkemmat tiedot täältä.

 

Työllisyyspalvelut

Kunta panostaa työllisyydenhoitoon monin tavoin, kuten osallistumalla alueellisiin työllisyyshankkeisiin, maksamalla palkkatukea, kumppanuussopimuksin useiden yhdistysten kanssa ja tarjoamalla apua työelämään pääsyssä työttömyyden pitkittyessä. Tarkempaa tietoa työllisyyspalveluista löydät täältä.

Työllistymiseesi liittyvissä kysymyksissä voit kääntyä työllisyyskoordinaattorimme Sari Vesasen puoleen.

Uutiset

angle-left EUROPARLAMENTTIVAALIT 2024 TOHMAJÄRVELLÄ

EUROPARLAMENTTIVAALIT 2024 TOHMAJÄRVELLÄ

EUROPARLAMENTTIVAALIT  2024 TOHMAJÄRVELLä

ENNAKKOÄÄNESTYS

Vuoden 2024 Europarlamenttivaalien ennakkoäänestys toimitetaan ajalla 29.5.2024-4.6.2024 seuraavasti:

Liikuntahalli, yläaula, Kirkkotie 10 , Sepon paja  82600 Tohmajärvi

 

Avoinna:

keskiviikko                      29.5.2024  klo 9.00-15.00

torstai                             30.5.2024  klo 9.00-15.00

perjantai                          31.5.2024  klo 9.00-15.00

lauantai                           1.6.2024    klo 10.00-14.00

sunnuntai                        2.6.2024    klo 10.00-14.00

maanantai                       3.6.2024    klo 12.00-18.00

tiistai                               4.6.2024    klo 12.00-18.00

 

KOTIÄÄNESTYS

Äänioikeutettu henkilö, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestys- eikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää ennakolta kotonaan, siinä kunnassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kotikunnakseen. Samassa osoitteessa asuva omaishoitajasopimuksen tehnyt omaishoitaja voi myös äänestää samalla kertaa.

Ilmoittautuminen kotiäänestykseen tapahtuu kirjallisesti tai puhelimitse viimeistään tiistaina 28.5.2024 klo 16.00 keskusvaalilautakunnan sihteeri Pirjo Rouviselle os. Järnefeltintie 1, 82600 TOHMAJÄRVI tai puh. 040 105 4103.

Ilmoittautumislomake on saatavana Tohmajärven kunnanvirastolta ja kunnan www. sivulta.

Edellisissä vaaleissa kotiäänestyksen suorittanut äänioikeutettu saa ilmoittautumislomakkeen postitse.

 

VAALITOIMITUS

Sunnuntaina 9.6.2024, toimitettavien Europarlamenttivaalien äänestyspaikat ovat seuraavat:

 

Äänestysalue           Äänestyspaikka                                 Osoite

 

1.Keskinen              Sivistyskeskus Ahjo, Wärtsilä-sali           Kirkkotie 10

 

2. Itäinen                 Ent. Niiralan kauppa                               Rajantie 690

 

3. Läntinen              Tikkalan koulu                                       Särkilahdentie 224

 

Vaalitoimitus alkaa kullakin äänestyspaikalla vaalipäivänä klo 9.00 ja jatkuu yhtäjaksoisesti

klo 20.00:een.

Ennakkoäänestyspaikka ja vaalipäivän äänestyspaikat ovat kaikki esteettömiä.

 

Europarlamenttivaalien kaikissa äänestystavoissa noudatetaan voimassa olevia hygienia- ja turvasuosituksia.

 

ÄÄNIOIKEUS

Jos äänestäjä haluaa tietoa äänioikeudestaan tai äänestyspaikasta, hän voi olla yhteydessä Digi- ja väestötietovirastoon p. 029 5536370 virastoaikana.

VAALIEN ULKOMAINONTA 

Alkaa keskiviikkona 22.5.2024. Kullekin ehdokasasettajalle järjestetään vaalitaulutila. Tarkemmat ohjeet saa keskusvaalilautakunnan sihteeriltä.

Lisätietoa kaikista vaaleihin liittyvistä asioista antaa keskusvaalilautakunnan sihteeri Pirjo Rouvinen p. 040 105 4103 pirjo.rouvinen@tohmajarvi.fi

Tietoa Europarlamenttivaaleista saa myös oikeusministeriön vaalit-sivulla, www.vaalit.fi.

Yhteystiedot

PTV-sisältö

Kirjaamo

Käyntitiedot

  • Aukioloajat
    • Kirjaamon aukioloajat
    • Maanantai 9.00—15.00
    • Tiistai—Keskiviikko 9.00—11.00
    • Torstai 9.00—15.00
    • Perjantai 9.00—11.00
    • Kirjaamon aukioloajat

Näytä sijainti

Kiinnostaako yrittäjyys?