Avoimet työpaikat uusi pääkuva

kunnan työpaikoista


Tohmajärveläiset työllistyvät pääasiassa palvelualoille. Olemme edelleen vahva maa- ja metsätalouskunta, jossa väkeä työllistää paljon myös rajaliikenne. Kunta itse on suurin työnantaja noin 300 työpaikallaan. Muita isoja työllistäjiä ovat esimerkiksi rajavartiolaitos, tulli ja Terveystalo.

 

Kunnan työpaikat

Suurin työllistäjämme on sivistystoimi eli peruskoulut, lukio ja varhaiskasvatus.

Varhaiskasvatuksessa on käynnissä jatkuva haku lyhytaikaisiin sijaisuuksiin päiväkodeilla ja ryhmäperhepäivähoidossa. Omassa kodissa työskentelevälle perhepäivähoitajalle löytyy myös töitä. Lisätietoja voit kysyä varhaiskasvatuksen päällikkö Elisa Havukaiselta tai lukea täältä 

Jos sinulla on opettajan pätevyyksiä ja olet kiinnostunut sijaisuuksista, ilmianna itsesi sivistysjohtaja/rehtori Matias Valoaholle. Opettajien vakinaiset paikat ja pidemmät sijaisuudet ovat pääsääntöisesti haussa keväisin.

 

Kuntamme vastaa myös koko Keski-Karjalan alueen lomituspalveluista eli Tohmajärven, Kiteen ja Rääkkylän alueella työskenteleville maatalouslomittajille on kysyntää lähes jatkuvasti. Lisätietoa saat lomituspäällikkö Salla Heinoselta.

 

Meillä on myös seitsemän kunnan alueella toimiva Keski-Karjalan musiikkiopisto eli työmahdollisuuksia löytyy myös musiikkialan ammattilaisille. Rehtori Susanna Ertolahti-Mertaselta voit kysellä näistä mahdollisuuksista tarkemmin.

 

Kunnan avoimiin työpaikkoihin haetaan Kuntarekryn kautta. Työpaikat julkaistaan myös nettisivuillamme kuulutuksissa ja niistä ilmoitellaan harkinnan mukaan lehdissä (Koti-Karjala, Karjalainen, alan lehdet). Ilmoitamme niistä myös TE-palveluihin. Jos meillä on parhaillaan haku päällä johonkin avoimeen paikkaan , näet kyseisen haun tässä seuraavana.

 

Sisältöjulkaisija

angle-left Haettavana varhaiskasvatuksessa perhepäivähoitaja kotona tehtävään työhön (avoin haku)

Haettavana varhaiskasvatuksessa perhepäivähoitaja kotona tehtävään työhön

TOHMAJÄRVEN KUNNAN VARHAISKASVATUS

HAKEE PERHEPÄIVÄHOITAJAA

 

Varhaiskasvatus tarjoaa Tohmajärvellä monipuolisia päivähoitopalveluja lapsiperheille ja vastaa lasten varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja erityisvarhaiskasvatuksen tarpeisiin sekä tukee perheitä kasvatustehtävässä ja vanhemmuudessa. Tohmajärven kunta tarjoaa päivähoitoa päiväkodeissa, ryhmäperhepäivähoidossa ja perhepäivähoitajien kodeissa.

Tohmajärven kunnan varhaiskasvatus etsii

KOTONA TYÖSKENTELEVÄÄ PERHEPÄIVÄHOITAJAA, avoin haku

Haluaisitko tehdä töitä lasten kanssa kodinomaisessa ympäristössä ja pienessä ryhmässä? Haluaisitko tehdä töitä, mutta hoitaa vielä omaa lastasi kotona tai olla vastassa, kun omat koululaisesi tulevat koulusta kotiin? Voisiko perhepäivähoitajan työ olla sinulle sopiva?

Perhepäivähoito on hoitajan omassa kodissa, pienessä ryhmässä tapahtuvaa perhepäivähoitoa. Perhepäivähoitajan työtehtävänä on varhaiskasvatuksen suunnittelu ja toteuttaminen sovitulle lapsiryhmälle. Päivittäiset työtehtävät kohdistuvat lasten perushoitoon, ruokahuoltoon, ulkoiluun, päivälepoon sekä muun toiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen itsenäisesti. Suunnitteluun saa tukea alueen perhepäivähoitajien yhteisistä palavereista sekä myös omalta esimieheltä.

Perhepäivähoitajana pääsee tekemään vaihtelevaa ja ihmisläheistä työtä, jossa jokainen päivä on erilainen. Työn tuloksena huomaa lasten kehittyvän ja oppivan kasvaessaan. Myös perheet tulevat hyvin tutuksi perhepäivähoidossa, sillä tehtävä yhteistyö on tiivistä.

Tohmajärven perhepäivähoidossa meille on tärkeää lasten turvallisuus sekä yksilöllinen hoito ja kasvatus. Keskeinen painopiste on leikissä. Työssä edellytetään riittävän isoa, turvallista ja tervettä kotia. Esimies käy tarkistamassa ja hyväksymässä perhepäiväkodin tilat sekä toimintaympäristön ennen perhepäivähoitajan valintaa. On tärkeää, että hoitajan lisäksi muu perhe suhtautuu myönteisesti perhepäivähoitotyöhön.

Hoitoryhmässä voi olla hoitajan omat lapset mukaan luettuna enintään neljä alle kouluikäistä lasta sekä yksi osapäiväinen esiopetusikäinen lapsi. Palkkaus määräytyy (KVTES) liitteen 12 mukaisesti varattujen hoitopaikkojen mukaan. Koulutus sekä työkokemus vaikuttavat hoitopaikasta maksettavaan korvaukseen:

  • Peruspalkka, ei soveltuvaa ammattitutkintoa: 4 varattua paikkaa 1622,20€, 3 paikkaa 1237,40€, 2 paikkaa 852,62€.
  • Peruspalkka, soveltuva tutkinto: 4 varattua paikkaa 1863,58€, 3 paikkaa 1421,08€, 2 paikkaa 978,57€

Perhepäivähoitajalle maksetaan peruspalkan lisäksi kustannuskorvausta lapsen todellisen hoitoajan mukaan.

Perhepäivähoitaja voi saada omista lapsistaan kunnallista kotihoidontukea, jos saamisen edellytykset muuten täyttyvät.

Työaika määrittyy lasten hoitoaikojen mukaan. Pääosin kyseessä on arkena tehtävä päivätyö, keskimäärin 40h/viikko. Työaikaa seurataan 6 viikon tasoitusjaksolla ja tarvittaessa tehdään työajantasausta vapaina. Hoitajan poissaolojen aikana hoitoa tarvitseville lapsille järjestetään varahoitoa toisessa hoitopaikassa. Varahoidon järjestää esimies.

Odotamme hakijalta joustavuutta, oma-aloitteisuutta ja hyviä vuorovaikutustaitoja.

Hakijalta edellytetään perhepäivähoitajan ammattitutkintoa tai muuta soveltuvaa koulutusta (laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 272/2005). Kelpoisuusehdot täyttävien hakijoiden puuttuessa voidaan tehtävään määräaikaisesti palkata soveltuvin hakija. Perhepäivähoitajaksi voi myös kouluttautua työn ohella. Esimies perehdyttää, tukee ja ohjaa sinua työssäsi. Ennen työhön valintaa varmistetaan työhön sopivuus haastattelemalla ja työympäristö tarkastetaan. Edellytämme, että ennen lopullista valintapäätöstä hakija esittää rikosrekisterilain 6.2§:n mukaisen rikosrekisteriotteen sekä työterveyshuollon arvion edellytyksistään hoitaa työhön kuuluvia tehtäviä. Tehtävässä on koeaika, jonka kesto määräytyy työn keston mukaan. Työ voi alkaa sopimuksen mukaan.

TERVETULOA TUTUSTUMAAN PERHEPÄIVÄHOITAJAN TYÖHÖN!

Jos kiinnostuit, ota yhteyttä ja kysy lisää varhaiskasvatuksen päälliköltä!

 

Elisa Havukainen

vt. varhaiskasvatuksen päällikkö

040 105 41 20

elisa.havukainen@tohmajarvi.fi

Hakemuksen voi myös postittaa osoitteeseen Järnefeltintie 1 82600 Tohmajärvi. Kuoreen tulee merkitä Tohmajärven varhaiskasvatus, hakemus perhepäivähoitajaksi

Kesätyöpaikoista ja työllistämispalveluista leipäteksti

Kesätyöt

Kuntamme tavoitteena on tarjota kaikille tohmajärveläisille nuorille vähintään yksi kesätyökokemus ennen kuin he täyttävät 19 vuotta. Tässä olemme onnistuneetkin. Kunnan omissa toiminnoissa tarjoamme vuosittain noin kaksikymmentä 2-4 viikon mittaista kesäpestiä. Lisäksi noin 50 nuorta saa kunnan tuella kesätyön yritysten tai yhdistysten palveluksessa. Katso tarkemmat tiedot täältä.

 

Työllisyyspalvelut

Kunta panostaa työllisyydenhoitoon monin tavoin, kuten osallistumalla alueellisiin työllisyyshankkeisiin, maksamalla palkkatukea, kumppanuussopimuksin useiden yhdistysten kanssa ja tarjoamalla apua työelämään pääsyssä työttömyyden pitkittyessä. Tarkempaa tietoa työllisyyspalveluista löydät täältä.

Työllistymiseesi liittyvissä kysymyksissä voit kääntyä työllisyyskoordinaattorimme Sari Vesasen puoleen.

PTV-sisältö

Kirjaamo

Käyntitiedot

  • Aukioloajat
    • Maanantai 9.00 - 17.00
    • Tiistai - Torstai 9.00 - 16.00
    • Perjantai 9.00 - 15.00

Linkkejä työnhakijalle

Avoimet työpaikat kuvallinen sivunosto

Kiinnostaako yrittäjyys?