Kirjastoauto

Aineistot

E-kirjasto

E-kirjastoa käytetään mobiililaitteella ja sovelluksen voi ladata App Storesta tai Google Playstä. Ensimmäisellä kerralla kirjaudutaan vahvalla tunnistautumisella. E-kirjastoon tulee aineistoja suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi sekä jonkin verran muilla kielillä. E-kirjan ja äänikirjan voi lainata käyttöönsä kahdeksi viikoksi, jonka jälkeen kirja palautuu automaattisesti. Kirjan voi myös itse palauttaa ennen laina-ajan päättymistä. Lehteä voi lukea kaksi tuntia kerrallaan. Lukuoikeuksia on rajallinen määrä, joten suosituimpia aineistoja voi jonottaa varaamalla niitä. Aineistoja hankitaan jatkuvasti lisää, joten uutta luettavaa ja kuunneltavaa tulee viikoittain.
 

Cineast elokuvien suoratoistopalvelu

Digitaaliseen elokuvapalveluun pääsee Cineastin sivuilta ja elokuvia voi katsoa joko tietokoneelta tai mobiililaitteelta. Lainaamiseen käytetään kirjastokortin numeroa ja PIN-koodia, joilla voi lainata neljä elokuvaa kuukaudessa. Lainamäärä nollataan joka kuukauden ensimmäisenä päivänä. Elokuvaa voi katsoa 48 tunnin aikana niin monta kertaa kuin haluaa. Sivusto myös muistaa, missä kohtaa katsominen on lopetettu, joten katsomista voi jatkaa kyseisestä kohdasta. Kun laina-aika on loppu, elokuva palautuu automaattisesti. Cineastiin lisätään uutta sisältöä joka viikko. Cineast-sovelluksen voi ladata App Storesta tai Google Playstä. Erillisen Cineast-tilin luominen ei ole pakollista, mutta se helpottaa palvelun käyttöä.
 

Kotiseutukokoelma

Kotiseutukokoelma sisältää paikallishistoriaa käsittelevää sekä tohmajärveläisten kirjailijoiden tuottamaa aineistoa. Aineisto on luettavissa kirjastossa. Suurimmasta osasta aineistoa löytyy lainattava kappale avokokoelmasta.
 

Varatuimmat kirjat

Olemme koonneet Tohmajärven varatuimpia kirjoja seuraaville listoille. Uusimmat niistä ovat helmikuulta 2024maaliskuulta 2024 ja huhtikuulta 2024.

Uutiset

angle-left Ystävänpäivän laulukonsertti ja yhteislaulutapahtuma verkossa

Ystävänpäivän laulukonsertti ja yhteislaulutapahtuma verkossa

Linkki avautuu Ystävänpäivänä 14.2.2021 klo 12 alkaen ja on katsottavissa 14.3. asti. https://youtu.be/Qi7_c9OrtYo

Musiikkitapahtumaa on toteuttamassa tuttu joukko: Eini Annukka Perälä, laulu ja juonto. Säestys: Liisa Karhu, viulu. Timo Hacklin, harmonikka. Puhe ystävyydestä, Antti Happonen. Kuvaus, editointi, nettityö: Kari Sarkkinen. Tapahtumapaikkana on uusi sivistyskeskus Ahjo.

Laula kanssamme! Ohjelmassa on tuttuja vanhoja iskelmiä, tangoja, ystävälauluja, Katri Helenaa, jazzstandardeja. Esim. Käymme yhdessä ain, Täysikuu, Ystävän laulu, Malja ystävyydelle, Anna mulle tähtitaivas, Näin alkaa rakkaus, Misty ja Smile. Laulun sanat ovat nähtävillä.

Tapahtuman järjestää Tohmajärven kunnan kulttuuritoimi.

Yhteystiedot

Kirjaston yhteystiedot

040 105 4111 asiakaspalvelu

040 105 4112 kirjastoauto

 

Kirkkotie 10 a

kirjasto@tohmajarvi.fi
 

Aukioloajat

  • ma 12-18
  • ti 10-15
  • ke 12-18
  • to 10-15
  • pe 10-15

Omatoimikirjasto

  • klo 7-21
     

PTV-sisältö

Kirjaston facebook

Kirjaston Flockler