|
Kunnanjohtaja Olli Riikonen:
Talous tiukoilla, tulevaisuuteen panostettava Tohmajärven kunnalla on edessään palveluremontti. Kunnan tarjoamien palveluiden kustannuksia ja niiden tuottamisen tapoja mietittiin Kolilla pidetyssä valtuustoseminaarissa torstaina ja perjantaina. Pienen matkan päässä kotikunnasta pidetty seminaari varmisti sen, että työskentely oli tehokasta, kun mukana olleet 23 valtuutettua ja kahdeksan virkamiestä saatiin pidettyä samojen seinien sisällä seminaarin alusta loppuun saakka. Uuden Tohmajärven päättäjiltä vaaditaan vastuullista päätöksentekoa. Kunnan taloudellinen tilanne on kuntaliitoksen myötä saaduista yhdistymisavustuksista huolimatta erittäin kireä. Samaan aikaan kunnalla on mielessä myös panostuksia vaativia kehittämistavoitteita erityisesti Niiralan rajanylityspaikan hyödyntämiseksi, uusien asukkaiden hankkimiseksi ja kunnan vetovoiman lisäämiseksi. Rahan puutteesta meidän ei kannata valittaa, sitä on kuntapalveluiden tuottamiseen sinänsä runsaasti. Kunnan menot ovat talousarvion mukaan tänä vuonna noin 29,5 miljoonaa euroa, mikä merkitsee yli 5300 euron pottia jokaista tohmajärveläistä kohti. Sillä saadaan tuotettua runsaat ja laadukkaat palvelut. Kokemuksesta voin sanoa, että esimerkiksi terveyspalvelut toimivat Tohmajärvellä selvästi paremmin kuin naapurikaupungissamme Joensuussa. Monissa muissakin kuntapalveluissa määrä ja laatu ylittää monien suurempien paikkakuntien tarjonnan. Ongelma on siinä, että kunta syö enemmän kuin tienaa. Verotulot, valtionosuudet sekä myynti- ja maksutuotot jäävät yli puoli miljoonaa euroa menoja pienemmiksi. Se vastaa noin 100 euroa asukasta kohti. Tuloihin sisältyy 1,27 miljoonaa euroa yhdistymisavustusta. Ensi vuonna ylimääräinen valtionapu on miljoonan ja laskee asteittain niin, että vuonna 2010 yhdistymisavustusta ei enää makseta. Tämä merkitsee sitä, että palvelut on kyettävä tuottamaan nykyistä edullisemmin. Valtuustoseminaarissa ei vielä päätöksiä tehty, vaan siellä haettiin yhteistä tahtoa, näkemystä ja mahdollisuuksien rajoja. Konkreettiset linjaukset tehdään, kun valtuusto päättää palvelustrategiasta ja ensi vuoden talousarviosta. Monessa asiassa voimme saada säästöjä aikaan jopa ilman palveluiden heikentämistä vain toimintatapoja uudistamalla ja järkevillä investoinneilla. Näin on esimerkiksi vanhustenhoidossa, jonka kustannukset ylittävät nykyisellä järjestämistavalla selvästi monien meihin vertailukelpoisten kuntien kustannustason. Edessä on myös ratkaisuja, jotka moni kuntalainen voi kokea ainakin muutosvaiheessa palveluiden heikentymiseksi. Yksi niistä on, että joudumme harventamaan kouluverkkoa. Seitsemän alakoulua on liian raskas kunnassa, jossa koulutien aloittaa vuosittain 40-60 ekaluokkalaista. Kriittisesti joudumme tarkastelemaan myös terveyspalveluiden laajuutta. Silti pystymme tuottamaan kilpailukykyiset ja hyvät palvelut tohmajärveläisille. Näinä epävarmojen työsuhteiden aikakautena kannattaa panna merkille se, että välttämättömät ratkaisut voidaan - ja kuntaliitossopimuksen velvoittamana täytyykin - tehdä myös henkilöstön kannalta turvallisesti. Vakinaisen henkilöstön työpaikat säilyvät, mutta tehtävät voivat muuttua. Toivonkin, että henkilöstö, joka toimintamme parhaiten tuntee, on aktiivisesti ideoimassa ja miettimässä, miten parhaiten tuotamme hyvät palvelut nykyistä edullisemmin. Valtiovallan käynnistämä kunta- ja palvelurakenneuudistus on arvaamaton tekijä, joka varmuudella muuttaa kuntien roolia ainakin jollain tavoin. Itse uskon, että tohmajärveläisten kannalta paras ratkaisu on sellainen, jossa meillä itsellämme säilyy mahdollisimman laaja päätösvalta alueellamme tuotettavista kuntapalveluista ja kuntamme kehittämisestä.
Olli Riikonen kunnanjohtaja olli.riikonen@tohmajarvi.fi 26.9.2005 13:25 | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
© Tohmajärven kunta
|
Graafinen suunnittelu Medialinja Oy
|
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||