www.tohmajarvi.fi
Suomeksi På Svenska In English Tekstiversio




 Tohmajärven kunta > rajaosaaminen > RAJAOSAAMINEN

TakaisinTakaisin   TulostaTulosta

RAJAOSAAMINEN

Niiralan raja-asema Tohmajärvi sijaitsee Venäjän rajalla. Niiralassa sijaitseva EU:n itäisin kansainvälinen raja-asema on Suomen kolmanneksi vilkkain rajanylityspaikka. Vuosien kanssakäymisen myötä paikkakunnalle on kertynyt runsaasti tietoa ja kokemusta Venäjän kaupasta, venäläisestä toimintakulttuurista ja venäläisistä.

Tohmajärvi on rajakunta, jolla on vilkasta kanssakäymistä rajan takana asuvien venäläisten kanssa niin yksilö- kuin yritys- ja yhteisötasolla. Tohmajärven keskustasta Niiralan kansainväliselle raja-asemalle on matkaa vajaat 20 km. Niiralassa rajan ylitti v.2009 noin 932 400 henkilöä, joista ulkomaalaisten viisumivelvollisten, pääosin venäläisten matkustajien osuus oli noin 42 prosenttia. Vuonna 2010 ylittäjiä oli hieman yli miljoona ja vuodesta 2011 on tulossa ennätysvuosi.

Venäläiset ovatkin tavallinen näky paikkakunnan maanteillä ja kauppaliikkeissä ja useille kauppaliikkeille merkittävä asiakasryhmä. Ja monille yrityksille työt Venäjällä tai kaupankäynti venäläisten kanssa on antanut leivän jo vuosia.

Kunnan elinkeinopolitiikan yhtenä painopisteenä on rajan hyödyntäminen. Pohjois-Karjalan Venäjä-ohjelmahankkeen toimipiste sijaitsee Tohmajärven keskustassa. Toiminta keskittyy Venäjä-strategioiden luomiseen yrityksille, kontaktien ja vapaiden tuotantotilojen etsimiseen, neuvottelumatkojen organisointiin ja yhteustoimintaverkostojen kehittömiseen.

Tohmajärvi palvelee niin kotimaisia Venäjälle matkaajia kuin Venäjältä Suomeen tulevia venäläisiä. Tohmajärvellä on tarjolla kauppa-, ravitsemus-, majoitus- ja monet muut matkailijalle tai kauppamiehille tarpeelliset palvelut. Useissa kauppaliikkeissä on venäjänkielistä palvelua.

Yrityksille tarjoamme kunnan keskustasta hyvien kunnallisten ja monipuolisten yksityisten palvelujen lisäksi kunnallistekniikalla varustettuja reilunkokoisia teollisuustontteja 0,30 euron neliöhintaan. Ajoittain tarjolla on myös tuotanto- ja varasto- ja toimistotiloja.

Kunnalla on maata myös Kaurilan Okkulassa sekä Niiralassa. Alueen yleiskaavan päivitys valmistui syksyllä 2006. Kaavassa on mm. omarantaisia omakotitontteja Jänisjoen rannalle.

Lisätietoja: kehittämispäällikkö Liisa Laasonen
s-posti: etunimi.sukunimi@tohmajarvi.fi
puh. 040 105 4015

Olemme koonneet tähän yhteystietoja ja linkkejä, joista löytyy rajaylitykseen tarpeellista tietoa.

  • Kartta Pohjois-Karjalasta, josta löytyy myös osa rajantakaista Karjalaa

  •  
    Tohmajärven Matkapalvelu
    Tohmajärven Matkapalvelu, Kirkkotie 1, 82600 Tohmajärvi
    puh. (013) 622 643, fax 622 642
    Avoinna ma-pe klo 9.00 - 16.00


  • Matkapalvelun sijainti kartalla

  •  
    Niiralan tulli
    Niiralan tulli
    Rajantie 821, 82675 Niirala
    puh. 020 690 795, fax 020 492 5995

    Avoinna ympäri vuorokauden.

    Tullin sivuilla on tullin ohjeita matkustaville, tullilomakkeita yms.

  • Lue lisää

  • Niiralan tullin sijainti kartalla

  •  
    Niiralan rajanylityspaikka
    Niiralan rajanylityspaikka
    puh. 0204 10 3270
    fax. 0204 10 3279

    Avoinna ympäri vuorokauden.

    Rajavartiolaitoksen sivuilta löydät tietoa mm. rajanylityksestä ja passintarkastuksesta.

  • Lue lisää

  • Sijainti kartalla

  •  
    Poliisi
    Poliisin sivuilta löydät tietoa mm. passin hankinnasta ja ulkomaalaisluvista.

  • Lue lisää

  •  
    Itähuolinta
    Itähuolinta Oy
    Kauppatie 4 A, 82675 Niirala
    puh. (013) 285 170, fax. (013) 285 177
    asiakaspalvelu@itahuolinta.fi

    ITÄHUOLINTA OY on rajanläheisyydessä Niiralassa toimiva monipuolinen rajanylittäjiä, viejiä ja tuojia palveleva toimipiste, josta saa kaikki rajaylityksessä tarvittavat palvelut. Valuutanvaihto, (ruplat/eurot) , tullaus ja huolinta, kopiointi -ja neuvontapalvelu, sekä tax-free palautus venäläisille turistiasiakkaille.
    Avoinna ma-pe 09-17, la 9-13. Aukioloaika on hyvä tarkistaa kotisivuilta.

  • Kotisivut

  • Itähuolinnan sijainti kartalla

  •  
    Nurminen Logistics Oyj
    Nurminen Logistics, Nurminen Cargo, Niirala
    Teollisuustie 5, 82665 Värtsilä
    puh. 010 545 4500
    fax 010 545 4524
    etunimi.sukunimi@nurminenlogistics.com (ä,å = a; ö=o)

  • Kotisivut

  • Sijainti kartalla

  •  
    Henkilöiden rajatarkastukset ulkorajaliikenteessä rajanylityspaikoittain
    Niiralan sekä muiden rajanylityspaikkojen rajatarkastusten määrästä on tilastotietoa rajavartiolaitoksen sivuilla. Niiralan ylitysten määrä on viimeiset vuodet ollut kasvava.

  • Lue lisää

  •  

    Tietoja majoitus- ym. mahdollisuuksista

  • Matkailusivut

  • 11.10.2011 16:10