Kiinteistön liittäminen Tohmajärven kunnan vesihuoltolaitokseen Hakemus Kiinteistön liittämistä Tohmajärven kunnan vesihuoltolaitokseen haetaan lomakkeella Hakemus / Lausunto vesihuoltolaitokseen liittämisestä ja sen käytöstä. Lomakkeita saa kunnan teknisestä toimistosta ja netistä.
Sähköiset lomakkeet ovat Word-tiedostoja, jotka voi täyttää, tallentaa ja tulostaa omalla koneella. Ne voi allekirjoitettuna lähettää postitse. Lomake tulee täyttää huolellisesti kaikilta kohdiltaan mahdollisimman täydellisesti. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota liitettävän kiinteistön vesi- ja viemäripisteellisten rakennusten kerrosalojen oikeellisuuteen, koska vesihuoltolaitoksen liittymismaksut määräytyvät ko. alojen mukaan. Kerrosalat saa rakennussuunnitelmista tai suunnittelijalta. Kunnalla on oikeus tarkastaa ilmoitetut kerrosalat mittauksilla kiinteistöllä. Liittymismaksujen lisäksi liittyjä vastaa tonttijohtojen rakentamis- ja kunnossapitokustannuksista. Kunnalliseen vesilaitokseen liittämisen tulee tapahtua normaalina virka-aikana ja liitostyön tekee aina laitos. Hakemuksen liitteet Hakemuksen liitteenä on ehdottomasti oltava: · kartta ja asemapiirros · liitettävistä rakennuksista pohjapiirrokset viemäripisteineen, joihin on merkattu vesimittarin paikka sekä viemäriliittymissä lisäksi · leikkauspiirros kerroksittain, jossa näkyvät lattiatasojen korot · Jos rakennuksista on laadittu LVI-piirustukset, ne on liitettävä mukaan hakemukseen Asemapiirroksesta tulee ilmetä: · tonttijohtojen koko ja sijainti · liittämiskohdat · runkovesijohtojen painetaso liittämiskohdassa · tonttivesisulkuventtiin sijainti · tonttiviemärin tarkastusputken sijainti · liittämiskaivon sijainti · lisäksi piirrokseen tulee merkata tonttiviemärin liittämiskorkeus ja runkoviemärin padotuskorkeus. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota vesimittarin sijoituspaikkaan mittarin jäätymisen estämiseksi (lämmin tila). Vesimittaritilan tulee olla varustettu lattiakaivolla (viemäröity tila). Tonttijohtojen koot ja materiaalit, liittämiskohdat ja viemärin liittämis- ja padotuskorkeuden määrittelee laitos, kohdat merkataan tarvittaessa rakennuspaikalle. Sopimus Kun liittämishakemus on kunnassa hyväksytty, laaditaan liittämissopimus liitteineen (alustava asemapiirros, vesihuoltolaitoksen yleiset toimitusehdot ja vesihuoltolaitoksen taksat). Sopimus kiinteistön liittämisestä vesihuoltolaitokseen ja sen käytöstä (lomake)
Rakennusaika on ilmoitettava esim. puhelimitse tekniseen toimistoon. Lopullinen asemapiirros (2kpl), johon on mitattu ja kartoitettu vaadittavat tiedot ja korkeudet (laaditaan tonttijohtojen rakentamisen jälkeen) on toimitettava välittömästi tonttijohtojen valmistuttua kuntaan. Kunta voi tarvittaessa avustaa kartoitustyössä. Kunta palauttaa sopimuksen toisen kappaleen allekirjoitettuna kiinteistön omistajalle liitteineen. Liitteet: · Hakemus / lausunto: Hakemus / Lausunto vesihuoltolaitokseen liittämisestä ja käytöstä. · Sopimus kiinteistön liittämisestä vesihuoltolaitokseen ja sen käytöstä · Sopimusehdot · Malli asemapiirroksesta (Mk 1:1500) Tohmajärven kunta/Tekninen toimisto 6.7.2010 15:28 | |||
© Tohmajärven kunta
|
Graafinen suunnittelu Medialinja Oy
|
|
|||