www.tohmajarvi.fi
Suomeksi På Svenska In English Tekstiversio




 Tohmajärven kunta > palvelut > liikenne > tietjakadut > Yksityistiet

TakaisinTakaisin   TulostaTulosta

Yksityistiet

Yksityistiet ovat teitä, joita ei ylläpidetä yleisten teiden tavoin valtion varoin. Yksityisteitä voivat kuitenkin käyttää muutkin kuin maanomistaja. Pääosa yksityisistä teistä on kiinteistölle toisen kiinteistön kautta johtavia teitä. Tällöin tien käyttö perustuu kiinteistötoimituksessa perustettuun pysyvään tieoikeuteen. Ei koske sellaisia yksityisiä teitä, joita vain maa-alueen omistajalla on oikeus käyttää.

 

Yksityistien rakentamisesta ja kunnossapidosta huolehtivat tieosakkaat. Osakkaat voivat muodostaa tiekunnan. Asioiden hoitamista varten tiekunnalla on toimitsijamies tai kolmijäseninen hoitokunta.

 

Jos tietä tarvitaan useamman kiinteistön hyväksi, kaikki tiestä hyötyvät kiinteistöt voidaan velvoittaa osallistumaan tien kunnossapitoon. Osakkaat voivat muodostaa tiekunnan, joka vastaa tien hoitoon liittyvistä asioista.

 

Yksityisteihin liittyviä asioita käsitellään tarvittaessa yksityistietoimituksessa. Yksityistietoimituksissa käsitellään mm. pysyvän tieoikeuden perustaminen, yksityistien lakkauttaminen ja sen paikan selvittäminen. Yksityistietoimitusta haetaan alueelliselta maanmittaustoimistolta. Toimituksen suorittaa maanmittaustoimiston toimitusinsinööri. Uudet tieoikeudet merkitään kiinteistörekisteriin.

 

Maanmittaustoimisto perii toimitusmaksun. Se määräytyy toimitukseen käytetyn työajan mukaan maa- ja metsätalousministeriön maksuja koskevan asetuksen mukaisena. Yleensä maksu jaetaan osapuolten kesken heidän toimituksessa saamansa hyödyn perusteella.

 

Toimituksen alkuperäiset asiakirjat ja kartat säilytetään pysyvästi. Asiakirjoista ja kartoista saa jäljennöksiä.

 

Tohmajärven kunta/Tekninen toimisto

 

Pohjois-Karjalan maanmittaustoimisto, Joensuu

Kauppakatu 40 B

PL 79, 80101 JOENSUU

Asiakaspalvelu puh. 0205 41 6800

Faksi 0205 41 6801

 

www.maanmittauslaitos.fi


7.7.2010 8:27