Kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa - ja puhtaanapidosta annetun lain muuttamista koskevan lain (547/2005), joka tuli voimaan 1.11.2005, tuomat keskeisimmät muutokset ovat: - Pyörätiet sekä rakenteellisesti toisistaan erottamattomat jalankulku- ja pyörätiet määritellään kunnan kunnossapitovastuulle. - Liukkauden estoon käytetyn kiviaineksen poistaminen määritellään osaksi kunnossapitoa ja siten se ajoradan osalta kuuluu kunnan tehtäviin. - Kunnan tulee pientalovaltaisella alueella laissa säädetyin edellytyksin ottaa huolehtiakseen tontinomistajan vastuulla olevista kunnossapitotehtävistä. Tehtävien hoidosta kunta saa periä tontinomistajalta kustannuksia vastaavan maksun. - Kadulla ja yleisillä alueilla tehtävistä töistä tulee ilmoittaa kunnalle, jolla on oikeus antaa ilmoituksen johdosta määräyksiä työn suorittamisesta sekä periä taksan mukaisia maksuja. Lain muutos ei aiheuta toimenpiteitä Tohmajärven kunnassa, koska · ajoratojen osalta kunta on harjannut liukkauden torjuntaan käytetyn kiviaineksen jo ennen lain voimaantuloakin · kunnalla ei ole lain tarkoittamia pyörä-/jalankulkuteitä, joita kunta ei aikaisemmin ole pitänyt kunnossa, · kunnassa ei ole sellaisia alueita, joiden tontinomistajille kuuluvat tehtävät tulisi ottaa kunnan huolehdittavaksi.
Lisätietoja: 12.7.2006 14:41 | |||
© Tohmajärven kunta
|
Graafinen suunnittelu Medialinja Oy
|
|
|||