Tohmajärven kunta > palvelut > kulttuuripalvelut > maijulassila > lassila-itse >

Takaisin   Tulosta

Lassilan mietteitä itsestään

Seuraavat näytteet on poimittu Elsa Erhon väitöskirjasta(Turku 1957). Näin puhui Maiju Lassila itsestään, teoksistaan, yhteiskunnasta, koulutuksesta, sivistyksestä jne.

1) "Kun tutkin itseäni ja monia mietteitäni niin minun ylleni silloin leviää se rauhallinen usko, että olen jo syntyessäni ollut irti kaikista jumalista. (---) Muistan keväisen touonteon päivän, jolloin isäni kylvi, minun - olin silloin noin kuusivuotias - tapani mukaan hänen edellään 'siemenellä kulkiessa', näyttääkseni kylvöksen nojaa. Isäni istahti hetkiseksi siemensäkille, mietti ja puheli sitten minulle: 'Kylvetään. Sanotaan jumalien lainaavan kasvun', alkoi hän ja lisäsi: 'Mutta jos, poika kerran kylvät niin kylvä semmoinen siemen että pellostasi häviävät sekä jumalat että muut ohdakkeet.' Tämä on sittenkin minulla isäni suurin, oikeastaan ainoa perintö."

2) "Sodan jäljessä hiipii yksityisen koston kamala aave. Voittakaa se kostontunne työmiehen sydämellä, mielen jaloudella. Esiintykää suurina ritareina, semmoisina, jotka aina muistavat, että jokainen on jäävi itse tuomitsemaankaan saati sitten rankaisemaan vihamiestänsä, joka on hänelle joskus vääryyttä tehnyt. Nyt taistellaan yhteikunnallista, ei yksityisen tekemää vääryyttä vastaan."

3) "Lausun rehelliset kiitokseni kirjalleni osoitetusta suopeudesta. Mutta kun minä en koskaan yritäkään kirjoittaa semmoista merkkiteosta, jota pitäisi palkita, tai jota voitaisikaan palkita muuttamatta palkintorahastoa avunantorahaston luonteiseksi ja kun minulla sen lisäksi on kaikista palkinnoista oma käsitkseni, niin en katso olevani oikeutettu niitä vastaanottamaan ja siten tavallaan merkkailemaan niitä, jotka ovat palkinnotta jääneet. Pyydän siis, että vastaisuudessa, jos yritän ja onnistun julkaisemaan, noita kyhäyksiäni ei otettaisi palkinnonjaossa tarkasteltavaksi siinä mielessä, että niille ehkä voitaisiin joku palkinto suoda. Palkintotuomareille ostetut kappaleet vain suotta vähentäisivät palkittavien teosten palkkio-osuutta. Jos arv. palkintotuomarit eivät enää voi, tai tahdo jo tehtyä ehdotustaan muuttaa ja jos se ehdotus tulee vahvistetuksi, niin saanen minä tuon summan jättää jollekin kirjalliselle seuralle rahaston oikean tarkoituksen mukaisesti käytettäväksi."
(Kirje Valtion kirjallisuuspalkintolautakunnalle 20.5. 1911)

4) "Tekemällä kyllä siitä saisin ehkä ns. 'taiteellisiakin vaatimuksia' hieman vastaavan, mutta semmoisena se ei menestyisi. Kirjoitan omaa väkeäni, rahvasta, varten ja sitä miellyttää teatterimainen, liioiteltu y.m. eikä taiteellinen. Kokemushan osoittaa että taiteelliset kappaleet eivät menesty teattereissakaan, mainitakseni esim. Nummisuutarit eivät kuulu maineestaan huolimatta vetelevän missään, sillä paitsi Kansallisteatterissa sitä ei kyetä missään näyttelemään niin vaativasti kuin taiteellinen kappale yleensä edellyttää. Ja minä kirjoitan metsäkyliä enkä teatteria varten."

5) "Etsikää eräs kirjeeni takavuosilta niin näette siitä että ilmoitan että minä en pidä suotavana että n.s. hienot ihmiset tekeleitäni ostavat vaan on paras että kukin pysyy omissa housuissaan. Pettymyksiltä silloin säästyy ja sen verran Teillä kai olisi pitänyt olla vaistoa että olisitte huomannut että minä en kumartele hienoja vaan koetan niitä karkoittaa luotani. Ja jos elän ja kirjoitan niin karkoitan niitä yhäki enemmän."

6) "Mutta kai minä olen aina teroittanut kustantajalleni sitä, että minun suhteeni täytyy kaiken määrääjänä olla ainoastaan kannattavaisuus, vieläpä niin että jos missä vahinko tulee, minulle täytyy suoda tilaisuus se korjata.
-Saman yhteydessä muistaissani huomautan että palkkioiden suuruutta määräillessänsä kustantajan pitäisi pitää silmällä sitä että minä en joutuisi kustantajan rasitukseksi, sillä sitä minä en millään ehdolla tahdo. (---)Semmoisiakin tapauksia näet voi olla jolloin ei voi tulla kysymystäkään mistään palkkiosta, vaan päinvastoin se että minun on maksettava korvausta kustantajalle. Ja sillä terveellä ja asiallisella pohjalla olisi asia aina pysytettävä."

7) "'Maalaisen mietteissä' Algot Untola kirjoitti käsitellessään yliopiston tehtävää kansan eheyttäjänä: 'Ryhdyttäköön tieteen lahjomattomalla totuuden rakkaudella tutkimaan koko elämämme rakennusta, sen heikkouden juuria ja sen kurjuuden syitä, joista osa kansaamme vielä kärsii, ja keksittäköön keinoja sen parantamiseksi. Tieteen on käännettävä työnsä enemmän kuin nykyään on laita rahvaan miehen elämään ja jokainen keksintö, jonka tiede sen helpottamiseksi tekee on oleva sille yhtä suuri arvoinen voitto, kuin uuden tähden, tai likaeläväin maailman keksiminen. Säilyttäköön se korkeat tarkoitusperät ulkopuolella tämän jokapäiväisen elämän, mutta muistakoon se, että sen ensimmäinen tai lopullinen - miten kukin haluaa sanoa, - tarkoitus on olla hyödyllinen elämässä ja että meidän tämä elämä täytyy elää täällä maan päällä ja siksi on sen elämän tunteminen tehtävä sivistyneen ensimmäiseksi velvollisuudeksi."


20/04/05 15:42