www.tohmajarvi.fi
Suomeksi På Svenska In English Tekstiversio




 Tohmajärven kunta > palvelut > asuminen > asuntolainat > Omistusasuntojen korkotukilainat

TakaisinTakaisin   TulostaTulosta

Omistusasuntojen korkotukilainat

Korkotukilaina on pankin tai muun rahalaitoksen yhteisölle tai yksityiselle henkilölle myöntämä laina, jonka korosta osa maksetaan asuntorahaston varoista suoraan lainanantajalle. Korkotukilainan hyväksymisen edellytyksenä on, että se täyttää ehdoiltaan säännöksissä asetetut edellytykset.

 

Korkotuki kohdistuu pääasiassa vuokra- ja asumisoikeusasuntojen tuottamiseen, mutta sitä saa myös omistusasunnoille.

 

Yksityishenkilölle voidaan myöntää omistusasuntojen korkotukea omakotitalon rakentamista, hankkimista, perusparantamista tai uuden osakeasunnon hankkimista varten. Korkotukea saa myös tietyin edellytyksin vanhan omakotitalon tai osakehuoneiston hankintaan.

Korkotuki myönnetään sosiaalisen tarveharkinnan perusteella. Korkotukiasunto on tarkoitettu omaan käyttöön. Korkotukilainoitetun asunnon on oltava kohtuullisen kokoinen perheen koon ja ikärakenteen suhteen.

 

ASP-korkotukilainat on tarkoitettu 18-30 -vuotiaille ensimmäisen omistusasunnon hankkijoille.

 

Vuoden 2006 korkotukilainoilla on jatkuva hakuaika ja hakemuksia voi jättää 31.10. 2006 saakka. Jatkuvan haun voimassa ollessa hakemukset käsitellään jättöjärjestyksessä ja korkotukilainoja myönnetään käytettävissä olevien määrärahavaltuuksien puitteissa.

 

Hakemuslomakkeita saa Tohmajärven kunnan asuntotoimistosta  ja asuntorahaston sivuilta

www.ara.fi

 

Korkotukilainan hyväksymistä koskeva hakemus liitteineen jätetään, sille kunnalla, jonka alueella lainoitettava asunto tai omakotitalo sijaitsee. Kunta hyväksyy korkotukilainan ARAlta saamansa hyväksymisvaltuuden puitteissa.

 

Tohmajärvellä korkotukilainahakemukset hyväksyy asunto- ja henkilöstöjaosto ja

hakemukset liitteineen on jätettävä kunnan ilmoittamana aikana asuntotoimistoon osoitteella

 

Tohmajärven kunta / Asuntotoimisto

Käyntiosoite: Virastotalo, Järnefeltintie 1

Postiosoite: Järnefeltintie 1, 82600 Tohmajärvi

 

 

Valtion asuntorahasto

www.ara.fi




6.7.2010 15:21