www.tohmajarvi.fi
Suomeksi På Svenska In English Tekstiversio




 Tohmajärven kunta > kunta > kylat > akkala > Akkalan ja Jouhkolan kylät

TakaisinTakaisin   TulostaTulosta

Akkalan ja Jouhkolan kylät

 

 ASUMISESTA

Akkalan ja Jouhkolan kylillä asuu n. 300 asukasta. Mutta kovasti toivomme saavamme uusia asukkaita kyläämme kylän virkeyden säilyttämiseksi.  >> Myytävät talot ja tontit

Kylän ikärakenne on melko terve, mutta eläkeläisten suhteellinen osuus kasvaa kaiken aikaa lasten osuuden pienetessä. Ammatissa toimivista suurin osa käy palkkatöissä Tohmajärvellä tai Kiteellä. Maatiloja on vielä lähemmäs parikymmentä, joista lypsykarjatiloja kymmenisen. Muutama kyläläinen saa toimeentulonsa yritystoiminnasta joko kotikylällä tai muualla sijaitsevassa yrityksessä.
 
Kylällemme rakennettiin 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa useita uusia taloja, ja tuolloin nähtiin tarpeelliseksi rakentamisen ohjaamiseksi laatia Akkalan kylälle kyläympäristön hoitosuunnitelma. Suunnitelman teki gradutyönään arkkitehtiyo. Annu Rautanen. Suunnitelmassa on ohjeita, miten kylän ilme ja kylämaiseman erityisarvot voitaisiin säilyttää ja kyläkuvaa kohentaa ottamalla ne uudisrakentamisessa ja rakennusten sijoittelussa huomioon. 

Kylillämme on useita hyviä tontteja myytävänä. Ajoittain myös jokunen talo tai autiopaikka on tulee myyntiin. 

MYYTÄVÄT TONTIT JA TALOT

Akkalan ja Jouhkolan kylistä löytyy hyviä talonpaikkoja, niin liikenteellisen sijainnin, maaperän kuin maisemien suhteen. Suurimpaan osaan Akkalan ja Jouhkolan kyliä ylettyy kunnan vesijohtoverkosto, joten veden saanti on varma, vaikka asuisikin vaaran päällä tai kupeessa, sekä laajakaistamahdollisuus.

Kylätoimikunta kartoittaa ajoittain kylällä ja lähialueella sijaitsevat myytävät tai vuokrattavat tontit ja talot. Esittelemme tässä muutamia tontteja ja autiotaloja. Ellei omistajaa tai yhteyshenkilöä ole mainittu, tarkempia tietoja myytävistä kiinteistöistä ja niiden esittelystä saat kunnasta elinkeinotoimistosta. Yhteystiedot: Tohmajärven kunta, puh.040 105 4015.

 
Talo Kiteentie 250

Myyty

Kaksi tonttia Akkalan koulun takana

  

Kunta myy Akkalan koulun (Akkalantie 20)  takaa kaksi tonttia, joiden koko ja rajat katsotaan paikan päällä. Ko. alueella, n. 4,15 ha, kasvaa kuusimetsää. 
Tohmajärvelle 7 km ja Kiteelle 13 km. Hinta 0,40 e/m2. Lisäksi puuston arvo. 

Lisätietoja kunnasta tekninen toimisto 040 105 4213 tai kehittämispalvelut 040 105 4015 tai 0400 626 875.

  

Tontti Jouhkolassa 

 

Kunta myy Timolantien varrelta Jouhkolan tien risteyksestä yhden n. 8900 m2 tontin, tarkempi sijainti ja koko määritetään maastossa. Tontilta kaunis pelto- ja vaaramaisema Hiidensuolle. Hinta 0,40 e/m2.

Lisätietoja kunnasta tekninen toimisto, puh. 040 105 4213 tai kehittämispalvelut 040 105 4015 tai 0400 626 875.

Rinnetontti , Puistola RN:o 7:20

rinnetontti 

Tämä  5000 m2 metsäinen rinnetontti sijaitsee Haarajärventien tuntumassa, Humalistontien alkupäässä, entisen Akkalan kaupan lähistöllä. Aurinkoinen, lounaaseen viettävä rinne. Vesijohtorunkolinja kulkee vierestä. 

Tohmajärven keskustaan 6 km, Kiteelle 16 km. Hp. 2.500 e.

Yhteydenotot Kyllikki Sarkkinen, puh. 050 359 4564

Tontti Keikonkankaalla, os. Mestarintie

Keikonkankaan asuntoalueella on vielä vapaana yksi kunnan omistama tontti. Tontin koko n. 4040 m2 . Mäntykangasta. 

Hinta 0,40 e/m2, lisäksi tulee puuston arvo. 

Lisätietoja puh. 040 105 4213/ kunnan tekninen toimisto.

Tontti tai kaksi omalla pikkulammella
 os. Mestarintie 16

Tontit ovat Riikolassa Keikonkankaan asuntoalueella, Mestarintien loppupäässä. Oma pikkulampi, kooltaan 150 x 30 m. Humalajokeen matkaa 200 m.  Tonteilla hyvä puusto, tie lammen ympäri ja valmiina hirsinen aittarakennus, laavu varasto/wc ja savusaunan perusta sekä likakaivo. Tonttien koko a`1 ha. Molemmat myydään mieluiten samalla. Toisella tontilla manttaalioikeudet kylän yhteisiin alueisiin ja tiestöön. Sähkö- ja vesiliittymät lähellä. 

Puh. 040 474 2555 Matti tai 040 825 0607 Sirpa 

 

 Myydään pienehkö omakotitalo Akkalassa, os. Akkalantie 51 

hakulinen 

MYYTY heinäkuussa 2010 

Myydään pientalo Akkalassa, os. Sopentie 117   

Myyty elokuussa 2010.

Muut tontit ja talot
Myytävien tonttien, pihapiirien ja autiotalojen kartoitus on kesken, joten kysy kunnasta, onko muita vaihtoehtoja näiden tässä esiteltyjen lisäksi. 

 

 

 




27.4.2012 9:17