www.tohmajarvi.fi
Suomeksi På Svenska In English Tekstiversio




 Tohmajärven kunta > ajankohtaista >

TakaisinTakaisin   TulostaTulosta

Pienten kuntien tulevaisuus esillä Tohmajärvellä

 

Kuntien on saatava aikaan tuottavuusloikka, vaati Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen Tohmajärvellä perjantaina. Vastaava oli myös alue- ja kuntaministeri Hannes Mannisen viesti Kuntaliiton ja Tohmajärven kunnan järjestämässä pienkuntaseminaarissa 24.11.

 

Mannisen ja Kietäväisen viesti pienille kunnille oli, että uudistua pitää joko kuntaliitosten turvin tai kuntien yhteistyötä tiivistämällä. Erityisesti perusterveydenhuollossa on yhteistyötä tiivistettävä, mutta samalla pitäisi käydä läpi myös kaikki muut kuntien tehtävät. Kietäväinen nosti esimerkiksi lukiot. Hän kannatti seutulukiomallia, jossa yhteisellä lukiolla on useampia toimipisteitä. Yhteiset opettajat ja virtuaaliopetus tuovat tehokkuutta. Pienten kuntien ja organisaatioiden haavoittuvuus oli yksi päivän avainsanoista.

 

Kunnanjohtaja Olli Riikonen nosti esiin kuntaliitosten uhkat pienten kuntien kannalta. Palveluiden etääntyminen ja reuna-alueeksi ajautuminen koituisivat vahingoksi elinkeinoelämälle ja asukkaille. Riikonen osoitti, että pienet kunnat ovat erittäin tehokkaita ja taloudellisia tuottamaan palveluita, vaikka väestön ikärakenne on niissä keskimääräistä epäedullisempi.

 

Mannisen ja Kietäväisen lisäksi seminaarissa alustivat professori Heikki Eskelinen Joensuun yliopistosta, kehittämispäällikkö Pentti Itkonen sosiaali- ja terveysministeriöstä sekä kunnanjohtaja Olli Riikonen Tohmajärveltä.

 

Aluekehitystä ei tehdä eikä tarkastella pienten kuntien näkökulmasta, totesi professori Eskelinen. Hän kyseenalaisti sen, voidaanko aluekeskusohjelmalla ja lähes koko Suomi kaupunkiseutuihin kytkemällä tehdä pienten kuntien kannalta hedelmällistä kehitystyötä. Eskelinen esitti havainnollisesti, että vaikka maaseudun pienten ja vähän suurempienkin kuntien väkiluku on viimeisen 25 vuodenkin aikana laskenut, lähes joka kunnasta löytyy myös kasvavia alueita. Päälinja on, että syrjäisen maaseudun asutus vähenee, mutta taajamissa ja kaupunkien läheisillä alueilla väkimäärä on kasvanut.

 

Kehittämispäällikkö Pentti Itkonen kertoi sähköisen potilastietojärjestelmän kehitystyöstä. Lähitulevaisuudessa Suomessa on yksi järjestelmä, johon kaikki terveydenhuollon toimijat pakotetaan. Tämä mahdollistaa potilastietojen joustavan siirron ja sen, että asiakas voi itse tarkastaa omat tietonsa järjestelmistä.

Timo Kietäväinen (PowerPoint-esitys)
Timo Kietäväisen puhe (kunnat.net)
Heikki Eskelinen (PowerPoint-esitys)
Olli Riikonen (PowerPoint-esitys)

Olli Riikosen puhe




28.11.2006 8:04