www.tohmajarvi.fi
Suomeksi På Svenska In English Tekstiversio




 Tohmajärven kunta > ajankohtaista >

TakaisinTakaisin   TulostaTulosta

Kunnanvaltuusto: kouluverkkoon ei kajota tällä valtuustokaudella

 

Tohmajärven kunnanvaltuusto hylkäsi kunnanhallituksen esityksen kunnan alakouluverkon supistamisesta. Ratkaisevassa äänestyksessä Leena Väistön (kesk) ja kokoomuksen valtuustoryhmän ajama kanta, jonka mukaan kouluverkkoon ei kajota tällä valtuustokaudella, voitti hallituksen esityksen äänin 21-9. 5 valtuutettua äänesti tyhjää. Valtuustokausi kestää vuoden 2008 loppuun saakka.

 

Kunnanhallituksen hävinnyttä esitystä kannattivat Keskustan Tuomo Eronen (hallituksen pj.), Outi Forsblom, Jukka Haaranen, Erkki Ihanus, Matti Kuittinen, Taisto Kuronen, Matti Majoinen sekä SDP:n ryhmästä Veijo Tuunanen (sit.) ja varajäsenenä valtuustossa ollut Anja Homanen. Tyhjää äänestivät Keskustan Markus Kontiainen, Esko Kuosmanen, Anne Könönen, Reino Löppönen ja Paavo Mikkonen.

 

Väliäänestyksessä Keskustan Matti Majoisen kompromissiesitys kaatui äänin 21-13, 1 tyhjä. Majoinen esitti, että ensi syksynä olisi lakkautettu Aseman koulu ja muuten asiaan palattaisiin vuoden 2008 talousarvion valmistelun yhteydessä.

 

Veroprosentistakin äänestys

 

Tohmajärven kunnallisveroprosentti on myös ensi vuonna 19,5. Keskustan Teuvo Karjalainen esitti veroprosentin nostamista 20,5:een ja Teuvo Korpelainen 20:een. Karjalainen kallistui keskustelun kuluessa kannattamaan Korpelaisen korotuslinjaa. Veronkiristysesitys kaatui luvuin 23-9, 3 tyhjää. Tuloveroprosentin korotusta kannattivat äänestyksessä Korpelaisen ja Karjalaisen lisäksi Keskustan Jukka Haaranen, Jarmo Hasunen, Anne Könönen, Juha Varonen ja Leena Väistö, Esa Luukkainen sekä kokoomuksen Aino Leino. Tyhjää äänestivät Aarne Laasonen (kd.), Antero Nenonen (kok.) ja Tuula Pelkonen (kesk.)

 

 




7.11.2006 12:24