|
Kunnanhallitus hyväksyi talousarvioesityksen ja äänesti ei Joensuu-selvityksille Tohmajärven kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Tohmajärvi jatkaa itsenäisenä kuntana, eikä selvitä liitosmahdollisuutta Joensuun kanssa. Hallitus äänesti Veijo Tuunasen ja 13 muun valtuutetun tai varavaltuutetun allekirjoittamaan aloitteeseen annetusta vastauksesta. Äänin 5-3 esittelijän esitys hyväksyttiin. Esitystä kannattivat Keskustan edustajat. Sosialidemokraattien hallitusryhmä äänesti Veijo Tuunasen vastaesityksen puolesta. Sen mukaan päätösehdotus ei vastaa aloitteessa esitettyihin kysymyksiin ja toimeenpanoehdotuksiin. "Edellä olevista syistä kunnanhallitus palauttaa aloitteen virkamiesvalmisteluun, jossa aloitteessa mainitut asiakohdat tulevat huomioiduiksi ja joissa myös tulee tietoon Joensuun virallinen kanta aloitteessa esitettyihin asioihin", sanottiin Tuunasen vastaesityksessä.
Aloitteessa esitettiin Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen edellyttämissä puitteissa ja määräajassa otetaan selvittelyyn ja siitä mahdollisesti johtuvaan toimeenpanosuunnitelman tekoon myös Joensuun kaupunki. "Selvityksen päätarkoituksena tulisi olla miten tohmajärveläisten nykyiset palvelut perusterveydenhoidon, vanhuspalveluiden ja koulutoimen osalta voitaisiin säilyttää ensisijaisesti ns. lähipalveluina. Selvityksestä mahdollisesti saadun tyydyttävän tuloksen pohjalta tulee jatkotoimet hoitaa niin, että Tohmajärven kunnan liittäminen Joensuun kaupunkiin voisi tapahtua jo nykyisen valtuustokauden aikana eli vuoden 2009 alkuun mennessä", aloitteessa sanottiin. Talous niukasti tasapainossa Hallitus hyväksyi esityksen kunnan ensi vuoden talousarvioksi. Kunnan käyttötalousmenot ovat yhteensä 29,63 miljoonaa euroa. Käyttötalouden maksu-, myynti- ynnä muita tuottoja arvioidaan tulevan noin 6,98 miljoonaa, verotuloja 11,86 miljoonaa ja valtionosuuksia 11,6 miljoonaa. Tilikauden tulos olisi +20.000 euroa ja vuosikate noin 680.000 euroa. Investointien osalta vuotta 2007 voisi luonnehtia välivuodeksi. Päällimmäisenä on varautuminen vanhusten palvelutalon rakentamiseen terveyskeskuksen yhteyteen. Hankkeen liikkeellepanoon on varattu 200.000 euroa. Vuotta 2007 leimaa valtion sanelema kunta- ja palvelurakennehanke. Tohmajärvi joutuu yhdessä muiden kuntien kanssa esittämään toimeenpanosuunnitelman sisäministeriölle kesäkuun loppuun mennessä, kuinka se näkee tulevaisuutensa ja kuinka kuntalaisten palvelut aiotaan turvata. Keski-Karjalan kuntien kesken on sovittu, että valmistelutyö tehdään yhdessä seutuvaltuuston budjettivaroja ja konsulttiapua hyödyntäen. Kunnanvaltuusto käsittelee talousarvion 12. joulukuuta pidettävässä kokouksessa. Vuoden 2007 talousarvio löytyy internet-sivujen kohdasta Hallinto -> Talous
29.11.2006 12:48 | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
© Tohmajärven kunta
|
Graafinen suunnittelu Medialinja Oy
|
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||